Olli Antonion Kreme-levymerkin ensimmäinen kiinnitys Musta Hanhi julkaisi yksinäisyyttä ja pimeyttä käsittelevän kappaleen

"Siinä sitten yksin, pimeässä kopissa, tein tämän biisin."

19.02.2022

Vuonna 2021 Lahteen syntyi uusi levy-yhtiö, kun soolouraa räpin parissa tekevä sekä punkiin painottuvasta Negatiiviset Nuoret -yhtyeestä tuttu Olli Antonio perusti Kreme-levymerkkinsä. Kremen kolme ensimmäistä singlejulkaisua koostuivat viime syksynä Negatiivisten Nuorten kahdesta paluusinglestä, joista kirjoitimme täällä ja täällä, sekä Olli Antonion Pushaa-biisistä, josta lisää täällä.

Nyt Kreme on tehnyt ensimmäisen kiinnityksensä ottamalla hoteisiinsa turkulaisen trapin pioneereihin lukeutuvan Mustan Hanhen. Aiemmin myös Monspin ja Överdogin kautta musiikkiaan julkaisseen Mustan Hanhen tuotanto painottuu nykyään enemmän indierockiin kuin uran alkuvaiheilta tuttuihin trap-soundeihin.

Eilen julkaistu single Yksin pimeeseen istuukin melodisella ja rouhean rokahtavalla meiningillään kyseiseen genreen kuin valettu, ja vie lämpimästi kaikuvan laulunsa kautta ajatukset suoraan 80-luvun rock-yhtyeisiin. Teemallisesti Yksin pimeeseen käsittelee yksinäisyyttä ja pimeydessä haparoimista, miten kukin sen pimeyden sitten määritteleekään.

”Yksin pimeeseen lähti liikkeelle kun sarjassamme ’en muista kuinka mones’ alkoi jälleen uusi rajoituskierros”, Musta Hanhi kertoo. ”Eipä siinä fiilikset katossa olleet kun lähti jälleen keikkaa alta. Tuntui vahvasti että jäätiin yksin. Veikkaan että aika monella muullakin on ollut samoja viboja. Siinä sitten yksin, pimeässä kopissa, tein tämän biisin. Yhtenä pääteemana voisi pitää pimeyteen eksymistä ja suunnan puutetta, sieltä ulos löytämiseksi. Itsessään pimeys tai mikä on pimeyttä on kuulijalle oma valinta.”

Virkistävää kappaleessa on se, että yksinäisyyttä ei liitetä parisuhteeseen tai romanttiseen kumppaniin, vaan se on universaalimpi ja jaetumpi kokemus kaikenlaisesta yhteyden puutteesta. Etenkin pop-musiikissa kun on tapana haikailla sen yhden ja ainoan täydellisen ihmisen perään, jonka odotetaan pelastavan jokaiselta surkealta tunteelta ja tarjoavan pakoreitin yksinäisyyden kaltaisista olotiloista, on miellyttävää vaihteeksi kuunnella realistisempaa kuvausta täysin normaaleista tunnetiloista, joihin ei mitään maagisia ratkaisuja yleensä ole. Musiikin tarjoama vertaistuki vie kuitenkin pitkälle.

Kuuntele Yksin pimeeseen alta.

Lisää luettavaa