”Olen tietoisesti vältellyt rakkauslaulujen kirjoittamista” – Uusi dream pop -artisti ei pelkää laulaa ahdistuksesta tai päättyvistä ihmissuhteista

Heta Narkaukselta ilmestyi tänään tuplasingle.

07.10.2022

Syyskuussa debyyttisinglensä julkaissut Heta Narkaus näyttää tänään ilmestyneellä kahdella kappaleellaan lisää musiikillisen ilmaisunsa puolia. Liian ohutta ilmaa / Miten valtava ääni -biisit Heta Narkaus on tuottanut yhdessä Nicolas ”Leissi” Rehnin kanssa, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Color Dolorin ja Jesse Markinin kanssa.

Liian ohutta ilmaa on myös artistin tulevan albumin nimi, joka julkaistaan 11. päivä marraskuuta.

”Liian ohutta ilmaa -biisin tekoaikaan tuntui, että useampi läheinen ihmissuhde oli tullut tai tulossa sellaiseen kohtaan, jossa niiden ajattelu puristi rintaa enkä tiennyt miten päin niissä pitäisi olla”, Heta Narkaus sanoo. ”Myös suhde omaan itseen oli tosi ristiriitainen ja sotkuinen. Ehkä moni voi samastua siihen tunteeseen, kun jokin ihmissuhde menee koko ajan enemmän mutkalle omassa päässä ja aavistaa, että se tulee joskus päättymään, mutta ei uskalla sanoa siitä vielä mitään, kun toinen vaikuttaa ihan tyytyväiseltä.”

Kyseistä kappaletta minimalistisempi ja tunnustelevampi b-puoli Miten valtava ääni laskeutuu uskaliaasti vielä lähemmäs sitä kipua, jota niin tekisi mieli paeta.

”Miten valtava ääni on ahdistuskohtaus. Se kertoo hetkestä, kun vuosikausia kierroksia hakenut tunne iskee joka kerralla voimakkaammin. Sitä yrittää riidellä, joogata, puhua ja raapia pois, vaikka monesti ratkaisu olisi olla hiljaa ja uskaltaa tuntea se tunne joko kerran kunnolla tai useasti niin kauan että sen kanssa tulisi sinuiksi. Mutta se, että sammuttaisi ympäriltä melut ja virikkeet ja olisi vain itsensä ja tunteidensa kanssa, sehän on tässä ajassa ja maailmassa hiton pelottavaa”, Heta Narkaus kertoo.

Artistin kuvaillaan liikkuvan dream popin kategoriassa, mikä kuuluu niin kappaleiden unenomaisessa ilmapiirissä kuin todellisuutta erilaisten kauniiden tarinoiden kautta siivilöivissä lyriikoissa.

”Nämä kaksi biisiä ovat eniten rakkauslauluja tai edes sellaisiin rinnastettavia tulevalla levyllä. Olen tietoisesti vältellyt rakkauslaulujen kirjoittamista. Muut asiat, ehkä suhde itseen, on ollut päällimmäisenä mielessä. Jokin sellainen ’rakasta itseäsi, jotta voit rakastaa muita’ -tyyppinen taistelu”, artisti lopettaa.

Kuuntele Heta Narkauksen uusi tuplasingle alta.

Lisää luettavaa