Oletko aina halunnut Chisun tai Amorphisin Tomin suunnitteleman tatuoinnin? Tänä viikonloppuna sellaisen voi hankkia!

Tatuointimessut järjestetään Helsingin Kaapelitehtaalla tänä viikonloppuna.

01.04.2022

Pohjoismaiden suurin tatuointitapahtuma Helsinki Ink järjestetään Helsingin Kaapelitehtaalla tänä viikonloppuna eli 1.-3. huhtikuuta. 27. kertaa järjestettävään tapahtumaan osallistuu 140 tatuointitaiteilijaa, joista noin puolet on ulkomaalaisia tekijöitä.

Yksi messuille osallistuvista tatuointiliikkeistä on Helsingin Kruununhaassa sijaitseva Krunikan Leima, joka on esittelee tapahtumassa ensimmäistä kertaa Krunikan Ihmeellisen Leimakoneen. Tällaiset valmiita tatuointidesignejä arpovat ”purkkapallokoneet” ovat liikkeen tatuoijan, Kalle Taivaisen mukaan jo aika yleisiä, joten konseptiin haluttiin tuoda tällä kertaa uutta kulmaa.

”Soittelin muusikkokavereitani läpi ja pyysin heitä piirtämään mitä mieleen juolahti. Aika nopeasti sieltä tuli mitä hienoimpia designeja esimerkiksi Chisulta, The Rasmuksen Laurilta ja Amorphisin Tomilta”, kertoo Taivainen, joka tunnetaan myös Xysman basistina ja Loiriplukarina.

Walk-in periaatteella toimivan leimakoneen pyöräytys maksaa 150 euroa, ja kolmasosa summasta lahjoitetaan hyväntekeväisyyshengessä Pohjois-Helsingin Bändikoululle. Taivainen kertoo, että lahjoituskohde oli helppo valita, sillä liikkeessä tehdään paljon levynkansi- ja bändipaitataidetta, ja taiteilijat ovat itsekin kovia musadiggareita.

Päiväliput tapahtumaan alkaen 20,50 euroa, kolmen päivän lippu 30,50 euroa. Tarkemmat hinnat, aukioloajat ja lisätiedot tapahtuman nettisivuilta.

Lisää luettavaa