Suomen vaarallisin rock’n’roll -bändi Kissa on julkaissut tänään viimeisen singlen 5. toukokuuta ilmestyvältä Apinalinna-albumiltaan. Yhtyeen toiselta levyltä on julkaistu aiemmin Cola Girl ’98– ja Sä oot paha -singlet, joista kirjoitimme täällä ja täällä.
Tuore single Mä katon sua (Sä katot mua) kertoo harharetkestä kuumassa kesäyössä.
”Se on tuhmia tunteita, mielikuvitusta, vapautta ja taikaa. Kipeän kaipauksen lataama sähköinen jännite purskahtaa ällöttävään makeaan romantiikkaan, joka jättää jälkeensä pirstoutuneen kaaoksen”, tiedotteessa kerrotaan.
Musiikillisesti kappale on hatunnosto glam rockin ja power popin kulta-ajoille sekä 90-luvun alternative rockille. Edellisen sinkun tapaan tässäkin biisissä kuullaan Liisa Tanin (Sir Liselot, Ghost World, Kippo) ja Antti Vuorenmaan (Rosita Luu, Lyyti, The MES, Tiisu etc) sovittamat jousiarrit, joiden käytännön toteutuksesta vastaavat Pambikallion Pauliina Koivusaari ja Ptrov-yhtyeen Jaakko Kulo.
”Ja mitä vielä!?! No tie kevääseen on alkanut, ja maali häämöttää. Vihdoinkin 5. toukokuuta meidän toka levy Apinalinna näkee päivänvalon! Se on iso levy täynnä hittejä, ja me ollaan ylpeitä siitä”, kitaristi-laulaja Günter Kivioja kertoo tiedotteessa.
Kuuntele biisi ja tsekkaa tulevat keikkapäivät alta.
Kissa – Apinalinna-tour 2023
05.05 Korjaamo, Helsinki
06.05. Olympia, Tampere
12.05. West Coast Billiard, Kokkola
13.05. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
+ lisää päiviä ilmoitetaan pian