Rumban juttusarjassa nostetaan esiin nousevia ja potentiaalisia nimiä. Jutussa käydään läpi paitsi artistin suhtautumista musiikkiin, myös sitä miten artistin polulle ikinä päädyttiin. Edellisessä osassa oli Senya, sen löydät täältä.
Tällä kertaa vuorossa on suomireggaen saralla ammentava Joonas Hauveli, joka julkaisi Joonas Hauvelin laulukirja -debyyttialbumin tänä vuonna. Artisti on varustettu hienolla ja erottuvalla äänellä, joka tuo jykeviin biiseihin lisää maustetta.
Mikä soi napeissa just nyt?
”Vanha afroamerikkalainen gospel on kolissut kovaa nyt päivinä, samoin Saharan reunojen blues ja ainainen kultakauden Jamaikan rootsi. Uudemmista tekijöistä semmoinen nuori reggae-lupaus kuin Kairo McLean teki vaikutuksen ja hänen liikkeitä meinaan seurailla – nimittäin perinnetietonen meno kuulostaa erifressiltä näinä aikoina.”
”Rehellisyyden nimissä ei oikein mitään syvältä sytyttävää toimitusta ole kantautunut mun korviin uuden musiikin saralla. Empä mä kyllä ettimällä etikkään sitä tuoreinta kärkikasvua.”
Mist sä tuut?
”Kytömaan Joonaaksi mut ristittiin kolkytä vuotta takaperin, Vantaan itäisellä puolella ja keskisuomessa mökillä ekat kaheksantoista kesää pyörähti. Isä vähän soitteli ja sillä oli hyvää maanläheistä musaa hyllyssä, niin lähti viettään siihen suuntaan jossain 14 – 15 vuoden nälkäisessä iässä. Siihen vielä kourallinen musanörttejä velimiehiä, niin hiiva alkoi elämään huolella.”
”Kahdeksantoista kun täytin lähin Turkuun musaopintoihin, jossa laulupuuhat alkoi puskista, kun jonkun oli pakko jollottaa yhdellä keikalla. Kynäilin ekan stygen Oi Jah, joka on nyt tämän debyyttiplatan vika ralli. Aika pian siinä sen jälkeen hiffasi, että ei tämä kouluhomma tunnu oikein oikeelta hommalta, kun suunta oli selkeä ja jokapaikanhöylä tuntui vaan hidastavan rakkaaseen sukeltamista. Siellä ’varsinnice-suomessa’ tuo emäntäkin löytyi ja matka jatkui Lappiin sen kotikonnuille joskus hiukan ennen kaksvitosta.”
Silloin tajusin, että haluan artistiksi.
”Lukion puolivälissä sytty lamppu, että ’kaikki munat tähä musakoriin vaan’. Kitaristina vaibailin puhallinsoittajia ja sitä, että puhaltaja on se vahvistin itse. Sitten kun mut laitettii Turussa laulaa ja jengi diggasi, niin bonjasin, että tämä on se luonnollinen staili ja eka instrumentti.”
”Eli olin lähemmäs kaksikymmentä, kun keksin sen biisinikkaroinnin ja laulun luikauttelun ilon ja taakan. Silloin viimeistään myin muun ja ostin kaikella tän yhden toivomani aarteen.”
Musiikillinen esikuvasi?
”Kyllä se musiikkipalvelijan ikoni mulle on John Coltrane. Ne hengen latingit mitä niistä nauhoista mulle välittyy on ihan hurjia – koko kaverin tarina muutenkin. Se pyhittäytymisen taso ja elämän palveleminen musan kautta inspaa aina vaan tälläistä laiskajaskaa.”
Supervoimasi?
”Jaa supervoima? Ei altteregoa, ei larppailua. Hauveli on hauveli kotona, lauteilla ja kadulla. Lämpösen pörrönen meininki erottunee tässä ajassa, kylmää ja kovaa kun tuntuu piisaavan. Ja lämpöä meillä kyllä riittää kunhan vain pysytellään tulen äärellä.”
Jos nyt kuulisit musiikkiasi ensimmäistä kertaa, niin mihin siinä rakastuisit?
”Jos kuulisin omaa musaa nyt ekaa kertaa, luulen että diggailisin perinteikästä juurevuutta, sanomaa ja sävellyksiä. Varmaan sitä ’omaa juttua mutta yhteiseksi hyväksi’ -toivetta siinä touhuumisessa.”
Joonas Hauveli?
”Musa jota teen ei ole mitään pyörän uudelleen kekkailua, vaan se nojaa perinteeseen ja haluan ruokkia kulttuuria, joka on antanut mulle valtavasti. Viesti on, että enemmän meissä on samaa kun eroavaa, eli otetaanpa rauhan kera, vaikka näkemyseroja löytynee. Kun aloitin junnumpana musan kanssa värkkäämisen, se oli täydellisen omakohtaista. Ajan saatossa oon alkanut toivoon, että voisin palvella musiikilla ja tuoda elämänmakua yhteisön ja yksilön kulkuun.”
Suomireggae?
”Suomireggae voi juuritasolla aivan hyvin. Meillä on täällä Suomessakin löyhän tiivis yhteisö, jossa jengi kyllä tietää ja tuntee toisensa. Sound Systemejäkin löytyy. Kyllä sitä tuvat on ihan kiitettävästi täyttyneet kun ollaan tuolla käyty soitteleen, mutta yhä tuntuu että homma pyörii paljolti sen tiiviin perheen ja vähän vaihtoehtosemman väen voimin.”
”Ilokseen saanut huomata, että tossa musassa on jotain joka vetää puoleensa vähän veteraanimpaakin kansaa ja perheiden pienempiä. Vieläkö kun saisi noi 15-25 vuotiaat tulevaisuuden mestarit innostumaan reggaesta tai hyvän viestin musasta ylipäänsä, niin siinä on haavetta kerrakseen.”
”Pähkinä kuoressaan: ’Skene voi hyvin vaan ei ole kaiken kansan käsissä’. En usko että suomireggaesta tulee mitään isompaa, jos nuorukaiset ei liekity hommasta. Muutenkin musta tuntuu, että tommonen skeneytyminen on tältä haavaa vähän ulkona kaikenkaikkiaan musiikin kentällä. Kovaa ristipölytystä käynnissä. Menee niinku menee.”