Huey Lewis and the News -yhtye tunnetaan parhaiten 1980-luvun jättihitistään The Power of Love.
Kappale julkaistiin vuonna 1985. Se napattiin tuoreiltaan Robert Zemeckisin ohjaamaan Paluu tulevaisuuteen -elokuvaan, ja loppu on popmusiikin historiaa: biisi on eräs 1980-luvun tunnetuimpia sävellyksiä. Kappale kuullaan myös Paluu tulevaisuuteen -elokuvan jatko-osissa.
Nyt yhtye on julkaissut ensimmäisen uuden kappaleensa yli kymmeneen vuoteen. Edellisen kerran bändi aktivoitui vuonna 2008 säveltämällä Pineapple Express -elokuvan nimikkokappaleen. Yhtyeen edellinen omia sävellyksiä sisältävä albumi ilmestyi vuonna 2001. Bändiltä ilmestyy lähiaikoina myös uusi levy.
Kuuntele niin ikoninen The Power of Love kuin uusi kappalekin alta.

https://www.youtube.com/watch?v=VkAVfsw5xSQ