Peter Pan uudesta perspektiivistä – Rules antaa naishahmoille äänen

Soliti julkaisee yhtyeen debyyttialbumin elokuussa.

Pekka Härkönen

Rules on Pintandwefallista tutun Iiti Yli-Harjan ja Sarra Keppolan muodostama duo, jonka musiikki on 80-luvulle kumartavaa syntikkapoppia, jossa kuuluu kaikuja 2000-luvun alun elektronisesta indiestä. Yhtyeen sanoitukset ovat englantia ja kirjallisuutta opiskelleen Keppolan käsialaa. Ne pohjautuvat maailmankirjallisuudesta napattuihin hahmoihin ja tarjoavat uusia perspektiivejä ja antavat äänen niille, joilla lähdeteoksessa ei välttämättä sitä ollut.

Esimerkiksiksi maaliskuussa julkaistu esikoissingle Kafuku’s Wife pohjautui Haruki Murakamin novelliin Drive my car. Novelli kerrotaan ainoastaan miehen näkökulmasta, joten kappale kertoo vaimon puolen tarinasta.

Rulesin toinen single julkaistaan vappuna eli 1. toukokuuta, mutta Rumballa on ilo tarjota biisi ensisoittoon jo nyt. Wendy-kappale tarkastelee J. M. Barrien Peter Pan -teoksen naispäähenkilöä uudessa valossa.

”Wendy löytää viimein oman äänensä ja puolustaa vasta löytämäänsä vapautta. Hän näkee itsensä oman aikansa tuotoksena, mutta toivottaa tervetulleeksi uusien sukupolvien tuoman muutoksen”, yhtye kertoo.

”Alkuperäisessä tarinassa Wendyä kuvaillaan ihannenaiseksi ja äitihahmoksi miehisestä näkökulmasta. Tämä biisi on yritys antaa hänelle oma ääni ja tarjota vastaus kaikkiin noihin odotuksiin, joita perimnteisesti on asetettu naisen siroille hartioille.”

Soliti julkaisee Rulesin debyyttialbumin 22. elokuuta. Alta löytyvä kappalelista toimiikin aivopähkinänä: osaatko päätellä, mihin teokseen kukin pohjautuu! Bändi antaa muutaman vihjeen:

”Albumi herättää henkiin lukuisia maailmoja. Kappaleet matkaavat muinaisesta Kreikasta napapiirin jäisten syvyyksien kautta Pohjois-Englannin nummille. Laulut pohjautuvat maailmankirjallisuuden hahmoihin, paitsi yksi, joka on napattu Suspiria-elokuvasta. Mukana on myös yksi herkullinen Nirvana-laina.”

Wendy-single ja albumin biisilista löytyvät alta.

Rules – Rules:
Kafuku’s Wife
Nils
Wendy
Laodameia
Terry
Catherine
Lounge Act
Constantia
Susie
Eleanor