Syntikkapoppia ja Haruki Murakamia – ensiesityksessä Rulesin video

Solitin uusi yhtye on Pintandwefallista tutun Iiti Yli-Harjan ja Sarra Keppolan muodostama duo.

Rules on Pintandwefallista tutun Iiti Yli-Harjan ja Sarra Keppolan muodostama duo, jonka musiikki on 80-luvulle kumartavaa syntikkapoppia, jossa kuuluu kaikuja 2000-luvun alun elektronisesta indiestä. Yhtyeen debyttisingle julkaistaan virallisesti perjantaina, mutta Rumballa on ilo antaa ensiesitys Kafuku’s Wife -kappaleen musiikkivideolle jo nyt.

Kuten nopeimmat jo päättelivätkin, biisin nimi viittaa Haruki Murakamin Miehiä ilman naisia -novellikokoelman tarinaan Drive my car. Yhtyeen sanoitukset ovat englantia ja kirjallisuutta opiskelleen Keppolan käsialaa. Ne pohjautuvat maailmankirjallisuudesta napattuihin hahmoihin ja tarjoavat uusia perspektiivejä ja antavat äänen niille, joilla lähdeteoksessa ei välttämättä sitä ollut.

”Inspiraatio tämän kappaleen sanoituksiin tulee Murakamin novellista, jossa Kafuku on ikääntyvä näyttelijä”, yhtye kertoo.

”Tarinassa Kafuku mietiskelee edesmenneen vaimonsa avioliiton ulkopuolisia suhteita, joista hän kyllä oli tietoinen, ja jotka alkoivat heidän vauvan kuoleman jälkeen. Kappale on vaimon yritys hyvittää tekonsa. Siitä tulee menetyksen jälkeisten monimutkaisten tunteiden ja reaktioiden tutkielma, kun vaimo tekee parhaansa eteenpäin mennäkseen ja yrittää löytää tapoja kunnioittaa miestään. Novelli kerrotaan ainoastaan miehen näkökulmasta, joten kappale kertoo vaimon puolen tarinasta.”

Melankoliselle mutta jylhälle kappaleelle videon on ohjannut Anna-Mari Nousiainen.

”Halusin tukea biisin melankolista tunnelmaa. Iitin Instagram-tili antoi kipinän idealle Rulesista ’Mies toisesta maailmasta’ -tyyppisenä kaksikkona, vain hengailemassa tyhjässä ja vieraassa ympäristössä”, Nousiainen kommentoi.

Katso video alta.

Rules keikalla:
7.5. Siltanen, Helsinki, Kolmannen asteen klubi
8.5. Vastavirta (yläkerta), Tampere, Kolmannen asteen klubi
9.5. Vaskifest, Vantaa

Rules Facebookissa ja Instagramissa.