Portaat purppurasumuun kertoo unohdetun suomalaisen kulttiyhtyeen tarinan

SIG-yhtyeestä on ilmestynyt kirja.

08.10.2018

Raisiolaisesta SIG-yhtyeestä on julkaistu kirja Portaat purppurasumuun.

Bändi teki läpimurron debyyttisinglellään Tiina menee naimisiin kesällä 1980. Suoraan tähtitarhaan noussut bändi tehtaili seitsemän vuoden aikana lisää hittejä, mutta kirkkain huippu jäi saavuttamatta. Aina oli joku edellä. Pelle, Eput, Yö tai Dingo. Jättihitit Vuosisadan rakkaustarina, Ludvig van Beethoven sekä Hyvää syntymäpäivää henkivät suomalaisille 80-luvun nostalgiaa. Moni mieltääkin SIGin pelkästään 80-luvun bändiksi.

Menestysaikojen kokoonpanon hajoamisen jälkeen mielisairaanhoitajaksi valmistunut yhtyeen laulaja ja keulahahmo Matti Inkinen teki mm. soolouraa, pyöritti 90-luvulla turkulaista ja äänekoskelaista SIG-kokoonpanoa, kunnes vuosituhannen alussa palasi yhteen kultakauden soittajien kanssa. SIG saattaisi olla yhä edelleenkin kasassa, jos bändin ura ei olisi päättynyt Matti Inkisen sairastumiseen ja traagiseen kuolemaan vuonna 2009.

Portaat purppurasumuun on yli 40 haastattelun ja lukuisten lehtiartikkeleiden avulla kasattu teos yhdeksän pitkäsoittoalbumia julkaisseesta SIG-yhtyeestä.

Kirjan on kirjoittanut Aku-Tuomas Mattila. hän on turkulainen SIG-fani ja musiikkijournalisti.

Lisää luettavaa