Radio Helsinki tähtää puolivaltakunnalliseksi kanavaksi – ”Kaikelle musiikille on aikansa ja paikkansa”

Radio Helsinki haluaa laajentua levittäyä Suomen laajemminkin.

Markus Paajala

Suomen radioiden uudet kymmenvuotiset toimiluvat astuvat voimaan vuonna 2020. Radio Helsinki on hakenut lupaa puolivaltakunnalliseen taajuuskokonaisuuteen, joka mahdollistaisi monimuotoisen musiikin ja kaupunkikulttuurin ilosanoman levittämisen entistä laajemmin.

Radion online-kuuntelu kasvaa jatkuvasti FM-radion rinnalla, mutta FM-kuuntelu näyttää säilyttävän paikkansa suomalaisten arjessa myös tulevaisuudessa. Radio Helsinki aikoo haastaa Suomen suurimmat radiokanavat erityislaatuisella sisällöllä.

Ennen kaikkea Radio Helsinki haluaa edistää kotimaista musiikkikulttuuria ja tarjota vaihtoehdon Suomen muille radiokanaville. Kanava soitti tammi–kesäkuussa yli 15 000 eri musiikkikappaletta. Musiikkipäällikkö Henri Pulkkinen muistuttaa, että kaikista Suomen kaupungeista löytyy ihmisiä, jotka eivät halua kuunnella soittolistoihin perustuvia hittiradioita.

“Meillä ei tunneta käsitettä radioystävällinen, vaan kaikki kulttuurillisesti merkittävä tai kiinnostava musiikki on arvokasta. Ei ole olemassa liian vaikeaa musiikkia, vaan kyse on oikeanlaisesta kuratoinnista – kaikelle musiikille on aikansa ja paikkansa”, Pulkkinen sanoo.

“Radio Helsinkiä kuunnellaan tälläkin hetkellä kotisivujen kautta eri puolella Suomea ja myös ulkomailla. Kuluneen vuoden aikana olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi Vantaan, Espoon ja Tampereen kaupunkien kanssa. Meillä on paljon annettavaa myös muissa kaupungeissa”, kanavan kaupallinen johtaja Nora Uotila sanoo.