Kerroimme vuonna 2018 täällä turkulaisesta The Handkerchiefs -yhtyeestä.
Tuolloin sanailimme bändistä näin:
”Uusi turkulainen punkrock-yhtye The Handkerchiefs julkaisi American Brainwash -nimisen EP:n perjantaina 14. syyskuuta. Musiikkia mahtuu maailmaan melkoiset määrät, ja tämä liiteli hetken aikaa tutkamme ulkopuolella. Vaan korjataan asia nyt, sillä onhan tämä sen verran mukavaa amerikkalaishenkistä indietä 60-lukuisin vivahtein että voisi sitä tiistaista aamua huonomminkin viettää.”
Tuon ep:n jälkeen yhtyen on julkaissut kaksi sinkkua, mutta lisää on luvassa nyt vähän enemmän, kun bändi julkaisee perjantaina uuden ep:n Rock ’n’ Roll Baptism. Siltä bändi on julkaissut nyt videon kappaleelle Girlfriend.
”Biisi on rakkauskirje mieheltä miehelle. Videolla kirje liikkuu romanttisessa Turun Portsassa”, kertoo yhtye kappaleesta.
Katso video alta.
