Rap-sensaatio Suomeen – Blockfest vahvisti ennestään kovaa jenkkiosastoaan

Jack Harlow Suomeen.

30.06.2021

Maanantaina uutisoimme, kuinka Blockfestin julistettiin jatkuvan ja siinä samassa festivaali kiinnitti uusia nimiä, kuten AJ Traceyn.

Sittemin festivaali on jatkanut kiinnitysten julkistamista. Eilen kerrottiin jenkkiartisti Cleverin, sekä muutaman kotimaisen kiinnityksestä. Suomalaisille Clever lienee tutuin vierailustaan Williamin Penelope-kappaleella, mutta on hän ehtinyt tehdä yhteistyötä myös nimien kuten Justin Bieber ja Juice Wrld kanssa.

Tänään ilmoille tiedotettiin kuitenkin megaluokan kiinnitys, kun rap-sensaatio Jack Harlow saapuu Suomeen. Jo vuosia levyttänyt, mutta viime vuonna Whats poppin -kappaleella lopullisen läpimurtonsa tehnyt Harlow on yksi tämän hetken kuumimmista tekijöistä.

Jack Harlow on kivunnut nopeasti yhdeksi jenkkiräpin kärkinimistä ollen haluttu vierailija eturivin artistien kappaleilla, sekä kelpuutettu eri leffa- ja pelisoundtrackeille.

Räppärin erottaa monista muista laiskanoloinen ja vaivattomalta vaikuttava, mutta silti väkevä räppäystyyli. Artisti on todistanut myös kehittyvänsä räppärinä edelleen ja livekuntonsa olevan priimaluokkaa. Jack Harlowilla on mahdollisuus nousta vuosien mittaan Post Malonen veroiseksi tähtinimeksi. Post Malone esiintyi myös suosionsa alkumetreillä Suomessa.

Päivän muita kiinnityksiä ovat kotimaiset nimet Etta, Melo, Kevin Tandu ja Sexmane. Festari on ilmoittanut, että artisteja on luvassa vielä lisää. Aiempia kiinnityksiä ovat muun muassa jenkkinimet Future, Denzel Curry, Danileigh ja Polo G.

Tsekkaa alta Jack Harlowin live-esitys.

Lisää luettavaa