Räppäri teki kappaleen, jolla kosi vaimoaan – mutta mikä oli vastaus?

Jones kosi vaimoaan kappaleella.

12.02.2021

Myös Trilluminati-yhtyeestä tuttu Jones eli Joona Marjamaa on julkaissut kosintalaulun.

Mikäkö on kosintalaulu? Kosintalaulu on sitä, minkä nimikin jo kertoo: kappaleella Jones kosi kihlattuaan.

”Halusin, että kosinta on edes jollain tasolla erityinen. Jousikvartetto ravintolaillallisen aikana? Kuumailmapallokruisailu? Liian elokuvamaista. Mietin kuumeisesti, mikä olisi se tapa kosia, joka olisi persoonallinen, arvokas ja osa minua. Tajusin, että arvokkainta on aika ja luovuus – se, että tekee jotain täysin itse, paneutuu asiaan kunnolla ja käyttää siihen aikaansa eli absoluuttisinta asiaa mitä meillä on”, Jones kertoo ja jatkaa:

”Halusin kosia sen kautta, mikä itselleni on rakkainta: musiikin. Päätin laatia ’kosintabiisin’, jossa kerron tunteistani ja lopulta kysyn, tulisiko hän vaimokseni. En ole itse koskaan kuullut sellaista kappaletta, joten ymmärsin idean olevan kaikessa harvinaisuudessaan hyvä.”

Palaset loksahtivat lopullisesti kohdilleen, kun Jones sai puhelun tuottaja Mats Takilalta (Diandra, Mikael Gabriel, Ilta). Takila oli bongannut Jonesin kappaleita Spotifysta ja ehdotti yhteistyötä.

”Olin puhelusta aivan ällistynyt, mutta innoissani. Heitin Takilalle idean ja tallentamani ääninauhan kännykästäni. Hän oli aivan inspiroitunut eikä aikaakaan, kun sain häneltä ensimmäisen vedoksen biitistä. Tuotanto nostatti kylmiä väreitä ja kostutti silmät. Se oli siinä. Täydellinen”, Jones kuvailee ja kertoo lopulta itse kosinnasta:

”Noin kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen 27.3.2020 kappale oli siinä vaiheessa miksattuna, että päätin soittaa sen mielitietylleni aivan normaalina päivänä, normaaleissa vaatteissa, normaalissa arjessa, normaalin työpäivän jälkeen. Kappaleen lopuksi menin polvilleni ja lausuin ne kuuluisat sanat, ääni hieman väristen. Elämäni suurin kysymys oli kysytty. Sain myöntävän vastauksen ja elämäni pitkäkestoisimman suudelman. Itse asiassa se suudelma kesti jopa niin kauan, että aloin tulla vähän kärsimättömäksi. Lopulta minun oli pakko keskeyttää se ja kysyä: ’No mutta mikä se sinun vastaus on?’ ’Tietenkin tulen, sinä sanoja rakastava hölmö'”, hän vastasi.

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa