Mäkki julkaisi vuonna 2017 Satamiljoonaa kertaa -kappaleen, jolla vieraili Reino Nordin. Kappaleesta tuli hitti ainakin Spotifyn striimilukuja vahdatessa (yli 6 miljoonaa).
Ilmeisesti kyseessä oli alunperin Nordinin oma kappale, jonka hän oli tehnyt yhdessä Jaakko Salovaaran kanssa. Tuossa vaiheessa kappale ei päätynyt osaksi Nordinin omaa discografiaa ja näin ollen Mäkki levytti sen itse. Sittemmin Nordin on esittänyt omaa versiota biisistä keikoillaan.
Nordin julkaisi aiemmin tänä vuonna Cara Mia -levyn ja nyt levystä julkaistiin fyysinen painos. Tätä juhlistakseen levyyn lisättiin Satamiljoonaa kertaa -kappale, mutta pelkkänä Nordin-versiona.
Mikäli et pidä Mäkistä saati räpistä tai olet kiinnostunut kuulemaan Nordinin oman version, niin kannattaa ottaa biisi haltuun alta. Sen alta löydät Mäkki-version.