Rekamin uudella albumilla soundimaailman rentous tasapainottaa intensiivisen tiheää tekstipuolta

Tekee mun päivän -albumi julkaistiin perjantaina Rekamin oman Pihlderberg-levymerkin kautta.

KPC-kollektiivin perustaja Rekami julkaisi perjantaina uuden albumin. Tekee mun päivän ilmestyi räppärin oman Pihlderberg-levymerkin kautta, ja onkin artistin ensimmäinen oma albumi, jonka kyseinen levy-yhtiö laittoi ulos.

Jos olisimme nyt esittelemässä kilpailijoita “Vuoden värikkäin ja moniulotteisin suomiräppilevy” -kisassa, kiilaisi Rekamin tuotos heti kärkikahinoihin. Levyn ansiot vivahteikkuuteen ja monipuolisuuteen perustuvalla arvoasteikolla ovat erityisen merkittävät siksi, että Rekamilla on räppärinä selkeästi tietynlaiset tyylit, tunnelmat ja toimintatavat, joita artisti noudattaa. Kun sitten näiden tarkoin valettujen ja yhdenlaista ilmettä edustavien seinämien sisällä onnistutaan pääsemään mielekkäin tavoin uteliaisuutta ylläpitävän vaihtelun äärelle, voidaan jo erittäin perustellusti puhua taidokkuudesta.

Minkälaiset ne tyylit ja tunnelmat sitten Rekamin kohdalla tarkalleen ottaen ovat? Mitä tulee artistin tapaan räpätä, muodostavat flow ja äänenkäyttö yhdessä eräänlaisen riisutun ja toteavan kokonaisuuden, totisen ja asialleen omistautuneen, käyden välillä ilmeettömän ja monotonisen rajamailla. Mutta koska se on juuri sellaiseksi kultivoitu ja Rekamin tavaramerkiksi muotoutunut, ja koska artisti tekee juttuaan tyynen harjaantuneesti, ei mitään räväkämpää tai riehakkaampaa haluaisi kuullakaan.

Tunnelmansa puolesta levyllä ei mitään simppelin riemukasta rellestämistä kuulla, vaan kyllä soundimaailman rakentama ilmapiiri viittaa enemmän sinne alkuillan pehmeän purppuran ja korkeintaan maltillisesti pilvien raoista pilkahtelevan auringon suuntaan kuin kirkkaansinisen taivaan täydeltä paahtavaan keskipäivän valoon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että levy sinänsä olisi mitenkään surumielinen, vaan tietynlainen Rekamille ominainen nöyryys nyt vain sattuu välittymään hillitymmin kuin yltiöpäinen omalla paremmuudella jyrääminen.

Niillä vesillä onkin miellyttävää navigoida, sillä biittimaailman tarjoama rentous tasapainottaa intensiivisen tiheää tekstipuolta. Lisäksi biittien halkeamista on hetkittäin aistittavissa jonkinlaista vintage-tyyppistä suhinaa ja rakeisuutta, joka maalaa levyn ilmapiiriä kotoisan nostalgiseksi ja retrohenkisen ruskeaksi.

Mutta tosiaan, se äsken mainittu tekstipuoli! Se vasta onkin jotain se. Jos räpistä puhutaan nykyajan runoutena, on Rekami suomiräpille sitä mitä vaikkapa joku Runeberg oli Suomen kirjallisuudelle. Se on paljon (ja vähän kliseisesti) sanottu, tiedän, mutta fakta on, että Rekami käyttää kieltä, tai ehkä spesifimmin kielen sisään piiloutuvia haarautuvia merkityksiä sillä tavalla tarinankerrontaan sisältyvien konventioiden potentiaalia laajentaen, että oikein saa mielikuvitus kyytiä. Rekami on hyvä puhumaan asioista puhumatta niistä suoraan: siksi kutkuttavat tarinalinjat, merkityksentäyteiset viittaukset ja yksittäisten lauseiden avaamat mahdollisuudet eivät todellakaan sisäisty muutamallakaan kuuntelukerralla, vaan levyssä riittää sukelleltavaa.

Albumilla etsitään reittiä jonkin aidon ja olennaisen ytimeen, mutta monenlaisia polkuja pitkin. Vanhassa todella vara parempi, kun biiseissä erotellaan jyviä akanoista ja tutkitaan sitä, mikä on todellista, mistä oma itse rakentuu, millaisia arvoja halutaan muusikkona noudattaa ja mikä tässä maailmassa on tärkeää. Mitään monimutkaisia kommervenkkeja ja sähläämistä ei kaivata, vaan perinteet ovat kiiltelevää pintaa arvokkaampia.

Välillä tunne erillisyydestä ja ehkä suorastaan ulkopuolisuudesta korostuvat erityisesti, kun asioita käsitellään muihin ihmisiin peilaten. Tärkeimmät tyypit kuitenkin jäävät aina, kuten usein käykin silloin kun omat arvot ja rajat ovat tarpeeksi kypsyneet.

Albumin vierailijakaarti on vaikuttava ei pelkästään mittavuutensa vuoksi, vaan myös tyylikirjonsa ansiosta. Elastinen ja Kasmir tuovat tuulahduksen popahtavammasta maailmasta – tosin Elastinen heittää riiminsä yllättävän sanoisiko räpisti. Asa ja Eevil Stöö täyttävät konkarikiintiön, kun taas sille kontrastina Rosa Coste, Pyrythekid ja Aaro630 muodostavat uudemman räppipolven edustajiston. Kahden viimeksi mainitun lisäksi Jyväskylää ovat edustamassa Kriso ja Are, ja lisäksi levyltä löytyvät Olli Antonio, 2nen, Vepu, Eino Antiwäkki, Hazard, ja oliko vielä muita, huh huh… Tuli hiki luetellessa.

Rekami itse kuvailee levyä näin: ”Tekee mun päivän on yhdistelmä tositarinoihin löyhästi pohjautuvaa tilannekomiikkaa ja iskulinjakappaleita, joiden punaisena lankana on löytää jokaisesta synkästäkin tilanteesta hyviä puolia. Yleismaailmaltaan kuvaisin levyä optimistiseksi kokonaisuudeksi. Monissa biiseissä käsitellään ’rags to riches’-hengessä hidasta, mutta tasaista nousua ulos tyhjätaskuisuudesta. Tällä kuvataan pankkitilin ohella myös henkistä kasvua ja sen faktan hyväksymistä, että ei ole ikuisesti parikymppinen räkänokka.”

Kuuntele levy alta.

Lisää luettavaa