Riita polttopuista johti mielettömään tragediaan: metallibändin laulaja tappoi kolme kulttikumppaniaan

Riita polttopuista johti tragediaan.

15.06.2016

Pyrexia on death metal -yhtye New Yorkista. Yhtyeen nokkamies Erick Shute on asunut muutaman vuoden Länsi-Virginian osavaltiossa, jossa hän on viettänyt elämäänsä “itsenäiseksi kansalaiseksi” julistautuneena.

Shute on asunut yhteisössä muiden itsenäiseksi julistautuneiden kansalaisten kanssa. Nyt yhteisöstä on kulunut ikäviä uutisia. Paikallisen sheriffin mukaan Shutella ja kolmella muulla miehellä oli tullut riitaa ”polttopuista tai muusta sellaisesta”. Riita päättyi paikallisen vallesmannin mukaan siihen,että Shute ampui kolme eri-ikäistä miestä kuoliaaksi.

Shute on itse kommentoinut, että puolusti itseään uhkaavassa tilanteessa.

Pyrexian muut jäenet kertoivat Facebookissa, että Shute on aina ollut hieman erikoinen hyypiö, mutta tällaista hestä ei kukaan osannut odottaa.

Lisää luettavaa