Rocklaulajalta on aina hyvä siirto uhkailla yleisöä turpakeikalla ja hyökätä nyrkit pystyssä katsomoon

Älä heitä leipää Smash Mouthin päälle.

16.06.2015

2000-luvun vaihteessa Smash Mouthilla oli pari puolisuurta hittiä, joista All Star taitaa olla se tunnetuin. Bändi on yhä pystyssä, ja viimeisin albumi heiltä ilmestyi vuonna 2012.

Yhtye soitti viime viikonloppuna keikan Coloradossa USA:ssa, ja homma ei mennyt ihan putkeen. Yleisölle jaettiin leivänpaloja heidän tullessaan festarialueelle. Jostain kumman syystä Smash Mouthin keikan aikana yleisö alkoi sitten heitellä leivänkannikoita kohti Smash Mouthia. Smash Mouthin laulaja Steve Harwell tulistui tästä melkoisesti. Mies alkoi huudella väkivaltauhkauksia yleisön joukkoon, ja tuvamiehet joutuivat pidättelemään herkkähipiäistä laulajaa.

”Heittäkää jotain päälleni. Antaa tulla vain. Jos olet muka tarpeeksi äijä paiskoakseni minua asioilla, niin tulen alas täältä lavalta ja hakkaan sinut paskaksi. Olette kaikki vittu pelkureita”, hän huusi lavalta buuausten ja aplodien saattelemana.

Luonnollisesti välikohtaus saatiin myös videoitua. Tsekkaile tapahtumaketju alta.

Lisää luettavaa