Rumbassa paneudutaan viimeiseen suureen suomalaiseen sukupolvikokemukseen – kannessa paluun tehnyt Ultra Bra

22.02.2017

Vuoden ensimmäinen Rumba ilmestyy perjantaina 24. helmikuuta. Lehden kannesta löytyy festarilavoille paluun tekevä Ultra Bra.

Väitämme, että Ultra Bra oli viimeinen suuri suomalainen sukupolvikokemus. Kuinka poliittisia aiheita väistelevästä poliittisesta bändistä tuli sellainen? Ja tuoko yhtyeen comeback toivoa myös tämän laman ahdingon keskelle? Tartu lehteen!

Kerromme lukijoille vuoden 2016 merkittävimmät julkaisut. Kanyesta Nousiaiseen, osoitamme viiden esseen voimin, miksi viime vuosi oli popmusiikin saralla mieleenpainuva.

The xx ajautui vuosiksi erilleen, mutta elää nyt jonkin sortin uudelleenhuumaantumista ja on täynnä rakkautta. Tapasimme Flow-festivaalille saapuvan lontoolaisbändin kitaristi-laulajan Romy Madley Croftin.

Swans pyörii maailmalla jäähyväiskiertueen merkeissä myös Suomessa pistäytyen. Michael Giran johtama yhtye on tullut jälleen tiensä päähän. Kerromme, miksi se on hyvä asia.

Janne Westerlundin vapaa-aika kuluu ikkunaremontin parissa. Puuha osoittautui varsin filosofiseksi ja mielenrauhaa tuovaksi.

Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä asuva Liima koostuu Efterklangin jäsenistä ja perkussionisti Tatu Rönköstä. Kakkosalbumi tehtiin Porvoossa ja Kööpenhaminassa amerikkalaisen Grizzly Bearin kitaristin Chris Taylorin johdolla. Selvitimme miten monikansallinen yhteistyö sujui.

Nordic Music Prizen ja Teosto-palkinnon saajaksi ehdolla oleva The Hearing, eli Ringa Manner vastaili kysymyksiin myös Pintandwefallin jäsenenä. Tuottajavelho ja räppäri Kalifornia-Keke kävi kertomassa suosikkilevyistään, kuten Canin Tago Magosta. Nousussa oleva Itä-Hollola installaatio uskoo, että pienet tulevat voittamaan.

Noin viikon uutisista tuttu koomikko Jukka Lindström hyppäsi vierailevan musiikkikriitikon kenkiin ja pisti tämän hetken suurimmat hittibiisit halki, poikki ja pinoon. Rumban omat kriitikot sitä vastoin päästettiin muun muassa Joose Keskitalon, Astrid Swanin, Samuli Putron, Mew’n ja Mastodonin uutuusalbumien kimppuun.

”Kriittinen puhe tai vaikeiksi mielletyt kysymykset eivät sovi nykyhetkeen, joka on itselle hankaliin asiakysymyksiin penislepran lailla suhtautuvan Juha Sipilän ja muiden individualistimenestyjien hetki”, seisoo pop-esseessä, jonka aiheena on kansainvälisen menestyksen kuvakkeemme: Saarat.

Nämä kaikki ja monta muuta mielenkiintoista asiaa nimimerkki JHT:n kirjeestä lähtien löydät perjantaina 24. helmikuuta ilmestyvän Rumban sivuilta.

Lisää luettavaa