Saimaa palaa! yhdistelee musiikissaan akustista kitaraa ja räppiä – uusi single vangitsee kuulijansa

Saimaa palaa! laulaa peilikuvista.

Saimaa palaa! on duo, jonka muodostavat räppäri-Lance, eli Henry Raatikainen ja kitaristi Teemu Huuki, joka sukunimelleen sopivasti hoitaa myös lauluosuuksia.

Yhtye tarjoaa vastapainoa suomiräppiin rauhallisuudellaan, jota korostaa akustinen kitara. Rauhalliseen sävyyn räppäävä Lance saa kuulijan keskittymään tarinaansa ja nopeasti vangitsee kuuntelemaan.

Uusi single Peilikuvia kertoo tarinan kahdesta henkilöstä. Kappale vaikuttaa erobiisiltä, mutta näin ei varsinaisesti ole:

”Kappale ei ole varsinaisesti erobiisi. Se kertoo enemminkin tyhjästä tilasta kahden ihmisen välillä. Ja erilleen kasvamisesta. Eletään yhdessä, mutta eri maailmoissa. Eikä uskalleta irtautua, vaan pysytään yhdessä tilanteesta huolimatta: ’Nyt raajoista liimaudun kiinni tän huoneen nurkkaan'”, Lance avaa kappaleen sanomaa, sanoituksia lainaten ja jatkaa:

”Kappale ei ole henkilökohtainen ja se on fiktiivinen, mutta sain sanoituksille inspiraation tosielämän tilanteesta, jossa pariskunta kasvaa ajan myötä erilleen. Sanoitusten syntymistä ohjasi vahvasti myös yhtyeen toisen osapuolen, Teemun Huukin säveltämät kitaramelodiat, jotka loivat tunnelmaltaan mystisen ja dramaattisen pohjan kirjoittamista varten.”

Kuuntele kappale alta.