Nelli Matula julkaisi viikko sitten toisen albuminsa, joka kantaa nimeä Kiltti tyttö. Universalille levyttävä ja debyyttikokonaisuutensa vuonna 2019 julkaissut Nelli Matula käsittelee uudella levyllään kiltin tytön syndroomaa ja perfektionismia, pohtien miten miellyttämisenhalu ja kiltteys kietoutuvat yhteen hänen oman kasvutarinansa kanssa. Albumilla vierailevat Pyhimys ja Club For Five, ja sen ydintekijätiimin Nelli Matulan kanssa muodostavat tuottajaduo LosRollos sekä Ani.
Rumban haastattelussa artisti syventyi pohtimaan albumin ydinteemoja, aiemman tuotantonsa suhteutumista uuteen levyyn, levyntekoprosessiin liittyneitä henkilökohtaisia prosessejaan sekä naisen roolia yhteiskunnassa. Alkuun puhutaan kuitenkin levyn ensivastaanotosta, jonka Nelli Matula sanoo olleen erittäin hyvä.
“Jännitti että löytävätkö ihmiset siitä tarttumapintaa, mutta musta se on otettu tosi ihanasti vastaan. Olen saanut paljon ihania viestejä, joissa ihmiset ovat tulleet avautumaan ja kertomaan kuinka kappaleet resonoivat omassa elämässä. Se on todella erityistä. Ja vaikka on jo tullut näitä ulkoisia menestyksen merkkejä, olen jälleen tämän julkaisun kohdalla tajunnut sen, että se tietty nähdyksi ja kuulluksi tulemisen fiilis voittaa sata-nolla esimerkiksi sen, että levy meni ennakkoon kultaa. Ihmisten tarinat ja viestit palkitsevat niin eri tasolla.”
Albumin vanhimman kappaleen Matula on kirjoittanut jo vuonna 2015, mutta aktiivisesti levyä työstettiin noin kahden vuoden ajan.
“Toisaalta kun miettii levyn teemoja ja aiheita ja niitä prosesseja joita se on vaatinut syntyäkseen, tuntuu että olen tehnyt tätä levyä koko elämäni. Alunperin tästä ei ollut edes tarkoitus tulla albumia, vaan prosessi eteni hyvin orgaanisesti ja kasvoi ikään kuin päiväkirjamerkinnöistä musiikiksi. Ensimmäisen levyni jälkeen tein myös paljon sellaista musiikkia joka jäi tämän levyn ulkopuolelle, sillä vaikka ne olivat hyviä kappaleita, ne eivät olleet osa tätä tarinaa.”
Nelli Matula ei koe uusimman albuminsa olevan debyyttilevyään henkilökohtaisempi, vaan haluaisi ottaa etäisyyttä koko termiin.
“Siitä tulee sellainen olo, että onko kaikki aikaisemmin tehty musiikki sitten ollut feikkiä. Mutta uusin albumini on kyllä hyvin erilainen kuin ensimmäinen levyni. Olen tässä välissä oppinut paljon musiikillisesti ja kasvanut artistina. Jumalatar-levy oli sellainen buffet, jossa kyllä pilkahteli samoja teemoja kuin uudella levyllä, mutta mulla ei vielä riittänyt natsat tehdä sitä mitä olen nyt tehnyt Kiltti tyttö -levyn kanssa. Se sama tahtotila oli siellä jo silloin, ajatus siitä että tehdään jotain tosi isoa, laitetaan nimeksi Jumalatar ja niin edelleen, mutta alla ei vielä ollut tarpeeksi kilsoja ja kokemusta.”
Uutta albumiaan Nelli Matula kuvailee kristallisoituneemmaksi versioksi siitä tilkkutäkistä, jonka kokee ensimmäisen levynsä olleen.
“Sellaisiahan debyyttilevyt usein ovat. Uudella albumilla ei kuitenkaan ole lainkaan niin paljoa leikittelyä, vaan käsittelen enemmän sellaisia asioita joita olen prosessoinut yksityiselämässäni.”
Ennen kaikkea uusi albumi on Nelli Matulan mukaan yhtenäinen tarina, mikä olikin syy sille, että niin moni kappale tippui tekoprosessin aikana pois.
“Ne olivat hyviä biisejä, mutta ne jäivät rannalle, koska eivät sopineet tuohon tarinaan. Levyn ydinkappaleet ovat Pinta kiiltää ja Säilöttyjä kyynelii: niiden ympärille muut kappaleet lähtevät muotoutumaan. Muut biisit kuvastavat sitä turhaumaa, joka näiden kahden mainitun kappaleen ilmentämään kriisiin ja oivaltamiseen liittyy, sitä väriä ja eri sävyjä jotka niistä lähtevät liikkeelle. Mutta niiden kahden biisin kertoma tarina on albumin ydinhaava.”
Nana Simelius
Levyn puolivälistä löytyvässä Säilöttyjä kyynelii -biisissä kertoja kipuilee sitä, kuinka ei enää jaksa padota kyyneliään saati sitten kantaa kaikkea kärsimystä sisällään, kun taas toiseksi viimeisessä Pinta kiiltää -biisissä käsitellään täydellisen ulkokuoren taakse jääviä arpia, jotka piilotetaan katseilta hinnalla millä hyvänsä.
“Säilöttyjä kyynelii -biisistä on tullut kaikista eniten palautetta. Se on selvästi osunut ihmisiin. Se on todella siistiä, koska se on itsellenikin yksi tärkeimmistä kappaleista. Samaistun itsekin paljon siihen, että on vaikeaa näyttää ja hyväksyä heikkouksia. Sehän tuossa tematiikassa voi tuntua pelottavalta, että ei haluaisi hyväksyä itsessään mitään vajavaisuuksia. Sitten se menee sellaiseksi yksin pärjäämiseksi.”
Nelli Matula kuvailee albumin ilmentävän kokonaisuudessaan tietynlaista roolin rakoilua.
“Meillä kaikilla on eri rooleja, eikä kukaan ole sama ihminen työpaikan kahvilassa kuin vaikkapa bestiksen kanssa. Meillä kaikilla on alitajuinen käsitys siitä, että tämä on se mitä maailma haluaa minulta nähdä ja jota minulta toivotaan, ja siitä muodostuu suojakuori ja paketti, jonka avulla liikumme maailmassa. Siellä alla on sitten se oikea ihminen. Levyllä tämä näkyy erilaisina tunnetiloina ja kontrasteina, jotka tulevat siitä kun se rooli murenee.”
Matula sanoo pystyneensä levyä tehdessään itse toimimaan vastaavanlaisia odotuksia vastaan, mutta kovin tietoinen päätös se ei ollut.
“Se on monimutkainen asia. Prosessi ei nimittäin mennyt niin, että olisin päättänyt yhden aiheen ja sitten masinoinut siitä levyä, vaan juuri toisinpäin: mulla oli turvallinen ympäristö tehdä musiikkia ja prosessoida sen hetkisiä ajatuksia ja tunnemyrskyjä musiikin kautta. En kuitenkaan ajatellut että ihmiset välttämättä kuulisivat niitä biisejä, vaan tein niitä itseäni varten siksi että tietyt tarinat oli pakko kirjoittaa alta pois.”
“Sen takia mua jännitti ja jännittää edelleen. On tuntunut myrskyisältä julkaista tämä albumi, koska mulla on niin voimakas tendenssi perfektionismiin, jossa yksi olennaisimmista asioista on vältellä virheitä. Se että tekee ison kokonaisuuden käsitellen avoimesti omia vajavaisuuksiaan tuntuu täysin intuition- ja järjenvastaiselta, sekä hyvin luonnottomalta mukavuusalueeseeni nähden. Tällainen levy ei olisi ikinä tullut maailmaan, jos olisin sitä tehdessä ajatellut tekeväni albumia.”
Pandemia-ajallakin on ollut vaikutuksensa siihen miltä albumi näyttää, sillä Nelli Matula sanoo pysähtyneisyyden ja ulkoisten ärsykkeiden katoamisen tuoneen esiin uudenlaisia tapoja olla ja tuntea.
“Voisin kuvitella monen kokeneen koronan myötä jotain samantyyppistä. Kun yhtäkkiä piti kääntyä enemmän itseensä ja olla himassa tuijottamassa peiliin, ja kun kaikki ärsykkeet joilla normaalisti turboahdamme arkeamme äkisti katosivat, mitä jää jäljelle? Se on todella kiinnostavaa.”
Jännityksestä huolimatta Nelli Matula sanoo kuitenkin olevansa ylpeä sekä levystä että sen saamasta visuaalisesta puolesta.
“Olen laittanut albumitraileriinkin kaiken mitä minusta irti lähtee. Siinä vaiheessa kun menimme kuvaamaan visuja, koin ensijärkytyksen siitä, että albumi oikeasti tapahtuu ja että ihmiset oikeasti kuulevat niitä biisejä. Kun niitä tarinoita piti käydä läpi ison kuvaustiimin edessä, olin jälkeenpäin monta viikkoa aivan poikki. Sama fiilis on tästä julkaisusta: tuntuu että takki on todella tyhjä. Olo on todella ristiriitainen: olen nähnyt niin uskomattoman paljon vaivaa tämän kaiken eteen, että jos ihmiset eivät kuuntelisi tätä, olisin ihan paskana. Toisaalta tarinan sisältö on sellaista, että samalla tuntuu siltä, että jos yksikään ihminen kuulee tämän, niin olen siitäkin ihan paskana. Mutta päivästä toiseen mennään hetki kerrallaan ja hengitellen.”
Albumitrailerin tullessa mainituksi Nelli Matula muistelee kuvauspäivien vaatimaa henkistä ja fyysistä panosta.
“Musta tuntuu siltä, että haukkaan kerta toisensa jälkeen niin massiivisen palan, että luon itselleni nämä ongelmat. Ne päivät ovat tosi raskaita, ja se on aina sellainen huippu-urheilusuoritus, että saadaan tehtyä kaikki mitä halutaan tehdä. Aamulla otetaan happea kun herätyskello soi aamukolmen jälkeen, ja seuraavan kerran puhalletaan ulos kun kello on uudestaan kolme ja ollaan takaisin hotellissa.”
Tällä kertaa Matulaa jännitti erityisesti videoissa näkyvä tankotanssielementti, sillä se on hänelle tärkeä ja inspiroiva asia.
“Halusin ottaa sen Kiltti tyttö -singlen visuaaliseksi maailmaksi, koska se sopi hyvin siihen. Prosessi oli kuitenkin melko raju. Tanssimisen suhteen olen tottunut siihen, että pystyn suoriutumaan vaikka olisin kuinka väsynyt, sillä vaikka se vaatii keskittymiskykyä ja tarkkuutta ja aerobista kuntoa, pystyn piiskaamaan itsestäni sen pari ottoa lisää.”
“Mutta tangossa tulevat fysiikan lait vastaan. Siinä on se kipukynnys, että jossain vaiheessa en yksinkertaisesti enää saa itseäni ylös. Siksi se jännitti etukäteen ihan eri tavalla. Viimeisissä treeneissä ennen kuvauksia huomasin hermojeni olevan jo tosi kovilla, putoilin sieltä tangolta ja lysähdin lopulta lattialle x-asentoon itkemään. Opettajani oli ihan että ‘mitä mä teen…’. Helpommallakin varmasti pääsisi, mutta sehän onkin koko ongelmani tässä. Että helpommallakin pääsisi.”
Nana Simelius
Matula miettii kuinka tärkeää olisi oppia sisäistämään, että ihmisen arvo ei määrity sitä kautta kuinka paljon jotain asiaa tehdessä kärsii.
“Onnistumiseni ei pitäisi olla kiinni siitä, kuinka absoluuttisen kuiviin olen ajanut itseni ja kuinka paskana olen sen jälkeen kun olen valmis. Jos mun jalat vuotaa verta, mietin että nyt tein tarpeeksi töitä. Kyllä tuosta olisi tärkeää päästä pikkuhiljaa eteenpäin.”
Mietittäessä syitä vastaaville ajatusmalleille Matula kertoo olevansa erityisen kiinnostunut sosiaalipsykologiasta. Hän muistaa erään podcastin, jota kuunteli pari viikkoa ennen albumin julkaisua, ja jonka sisältö iski häneen aivan erityisellä tavalla.
“Ilmeisesti naisille on hyvin tyypillistä eräänlainen performatiivisuus arjessa, se että eläminen on ikään kuin esiintymistä. Sen kuuleminen oli hurjan kiinnostavaa, koska olen kuvitellut olevani ainoa joka kokee niin. Podcastissa puhuttiin siitä kuinka yhteiskunnassamme kaikki tarinat kirjallisuudesta teatteriin ja politiikkaan ja kaiken maailman valtarakenteisiin ovat perustuneet sille, että mies on päähenkilö. Miehen arvo ja hahmo määrittyy sen kautta kuka hän on.”
“Nainen taas on aina ollut enemmänkin sivuhenkilö, ja meidän arvomme määrittyy sitä kautta, että olemme itseuhrautuvia äitejä, ahkeria työntekijöitä, kauniita edustusvaimoja ja seksuaalisen mielihyvän kohteita. Naisen arvo on rakentunut siitä miten hänet nähdään ulkopuolelta ja miten hän voi tukea muita, eikä siitä mitkä ovat hänen henkilökohtaisia intohimon aiheitaan, mitä hän harrastaa, mikä häntä kiinnostaa.”
“Podcastissa sitten puhuttiin tutkimuksesta, jonka mukaan todella monet naiset ovat jatkuvasti hypertietoisia siitä, miltä he näyttävät ulospäin. Tutkimuksessa sanottiin, että jopa yksin kotona ollessa alitajunnasta nousee sellainen performanssin sävy. En tiedä yhtäkään miestä joka ajattelisi näin. Kun kuulin tämän, olin ihan että mitä: minähän olen kirjoittanut tästä vittu kokonaisen albumin. Ei ihme että ihmiset samaistuvat, jos se on tutkitustikin ilmiö.”
Nelli Matula on käsitellyt musiikissaan paljonkin naisen seksuaalisuutta, naisen halua ja intohimoja, ja sanoo olevansa tyytyväinen siihen mihin suuntaan maailmallakin on kyseisen asian suhteen menty.
“On siistiä seurata sitä miten musiikissakin naisen rooli koko ajan laajenee. Olen onnellinen siitä, että saan olla hengissä tähän maailmanaikaan, kun koko ajan tapahtuu niin isoja ja mullistavia juttuja.”