Laulaja-lauluntekijä Nelli Matula on julkaissut uutta musiikkia singlen muodossa.
Perjantaina ilmestynyt Uus ikuisuus vie nimensä mukaisesti kohti uusia alkuja ja vapautumisen tunnetta. Singe tarjoaa samalla esimakua artistin tulevalta albumikokonaisuudelta. Kappaletta ovat olleet mukana tekemässä Matulan artistin lisäksi Patric Sarin, Hanna Johde sekä Emma-palkittu tuottajaduo Los Rollos, joka tunnetaan myös muiden artistin biisien, kuten Hitaammin hautaan ja Tulevaisuuteen, takaa. Edellinen single, Sara Siipolan kanssa tehty Roskat nähtiin viime toukokuussa.
Uudesta julkaisusta Nelli Matula on kertonut seuraavaa:
”Vaikka biisin tekstissä puhutaan rakkaudesta ja uuden suhteen alusta, itselleni tämä kappale kertoo ennen kaikkea esteiden yli pääsemisestä ja uskalluksesta mennä kohti uutta ja tuntematonta. Tämän biisin kertoja ikään kuin päättää valita valon ja olla sydän auki. Se on ollut tosi tärkeä teema itsellenikin ja siihen myös vahvasti tuleva albumini temaattisesti nojaa.”
Uuden musiikin ohella Nelli Matula suuntaa myös kiertueelle, joka käynnistyy lokakuun alussa. Kiertueen aikana artisti esiintyy muun muassa Tavastialla lokakuun 10. päivänä.
Kuuntele uusi kappale alta.