Seksuaalisesta häirinnästä syytetyn perustajansa pois potkinut Brockhampton palasi parrasvaloihin – nähdäänkö jotain tällaista Suomessa?

Uutta Brockhamptonia!

24.06.2018

Kuten kerroimme, Brockhamptonin perustajajäsentä Ameer Vannia syytettiin Twitterissä useamman naisen toimesta seksuaalisesta häirinnästä ja henkisestä pahoinpitelystä. Vann itse kiisti syyllistyneensä rikokseen, mutta yhtye erotti joka tapauksessa Vannin riveistään.

Tämän jälkeen Brockhampton joutui loogisesti perumaan keikkojaan, sekä myös tuleva levy Puppy joutui uuteen käsittelyyn. Tämä kaikki voisi vaikuttaa yhtyeen Euroopaan kiertueeseen, mutta onneksi sellaisesta ei ole vielä kuulunut mitään ja lisäksi Brockhampton on jo palaamassa Yhdysvalloissa takaisin tien päälle.

Hyviä uutisia on saatu aiheen tiimoilta, koska Brockhampton on tehnyt paluun parrasvaloihin. Yhtye paitsi esiintyi ensimmäistä kertaa Jimmy Fallonin talkshow’n miljoonayleisön edessä, niin myös debytoi aivan uunituoreen biisin Tonya. Kappale on hyvin rauhallinen ja sillä on mukana myös vierailijat Jazmine Sullivan, serpentwithfeet ja Ryan Beatty. Vierailijoihin ei kolmella edellisellä albumilla päästy tottumaan.

Sen verran ääni on muuttunut kelloissa, että tuleva levy ei
Puppy vaan The Best Years of Our Lives. Erinäisten tietojen mukaan Puppyn julkaisua on siirretty Vannin vuoksi ja nyt julkaistava levy on jotakin aivan muuta.

Jäämme seuraamaan tulevia tapahtumia, kuuntele uusi biisi alta.

Lisää luettavaa