Spotify kertoi suunnitelmistaan: musiikkia Hifi-laadulla, laajentaa toimintaansa 80 uuteen markkinaan

Yrityksen tavoitteena on tavoittaa miljardi uutta ihmistä.

23.02.2021

Spotify kertoi eilen maanantaina 22. helmikuuta pitämässään tilaisuudessa suoratoistopalvelun uusista ominaisuuksista.

Yksi näistä on palvelun Hifi-versio (high-fidelity), joka tulee kuuntelijoiden käyttöön myöhemmin tänä vuonna. Spotifysta tulee näin suurin suoratoistopalvelu, jolla on käytössään kyseinen ominaisuus. Aiemmin Hifi-äänenlaatua on voinut kuunnella Amazon Music HD:ssä sekä pienemmistä suoratoistopalveluista esimerkiksi Qobuzissa, Tidalissa ja Deezerissä.

Spotify kertoi myös laajentavansa toimintaansa huomattavasti. Se aikoo tuoda palvelun saatavaksi kaikkiaan 80 uuteen markkinaan ja 36 uudelle kielelle. Yhtiön tavoitteena on tavoittaa laajennuksellaan miljardi uutta ihmistä.

Myös Spotify for Artists tulee käyttöön 25 uudella kielellä. Lisäksi Canvas, jolla kappaleisiin voi tehdä luuppivideoita, on jatkossa rajoittamattomasti kaikkien Spotfyn artistien käytössä.

Artistien käyttöön tulee pian myös tarina-tyyppinen ominaisuus Spotify Clips, jolla he voivat jakaa esimerkiksi musiikintekoprosessin tunnelmia kuuntelijoilleen.

Lisäksi Spotify kertoi, että Daily Mix -listoihin on tulossa seuraavien kuukausien aikana lisää eri genrejä, artisteja ja vuosikymmeniä sekoittavia vaihtoehtoja.

Lisää luettavaa