Suomalaismuusikko näyttelee pääosaa uutuuselokuvassa ja esittää sen tunnuskappaleen: ”En puhu ranskaa sujuvasti enkä ollu räpännyt aikaisemmin”

Elsi Sloan nähdään pääosassa Sydänpeto-nimisessä elokuvassa.

03.10.2022

Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla Suomessa ensi kertaa nähdyn ranskalais-suomalaisen, Aino Sunin ohjaaman Sydänpeto-elokuvan tunnuskappaleen esittää suomalainen Elsi Sloan.

Sloan myös esittää elokuvassa pääosaa.

Elsi Sloan saattaa olla joillekin Rumban lukijoille tuttu myös mainiosta 18 solmua -musiikkivideosta. Video voitti tänä vuonna Oulun musiikkivideofestivaalien Teinipumpelin. Videon voit katsoa täältä.

L’enfer à deux julkaistaan virallisesti 4. päivä lokakuuta. Kappaleen musiikkivideo on nyt ennakkonäytössä Rumbassa. Biisin on säveltänyt ja sanoittanut Ranskassa kovassa nosteessa oleva feministinen räppäri Chilla.

Elsi Sloan kertoo kappaleesta seuraavaa:

L’enfer à deux:illa on leffassa iso funktio, sillä roolihahmoni Elina paljastaa sen avulla tunteitaan Sofialle. Olen toiminut samoin nuorempana, siis tehnyt ja laulanut laulujani kolahtaneille tyypeille, sen sijaan että olisin sanonut suoraan tyyliin “mooooi oot söpö!” Elokuvan harjoitusprosessin aikana keskustelin Chillan kanssa ja hän rohkaisi minua ottamaan tämän biisin omakseni, käyttämään omaa musikaalisuuttani Elinan räpsoundin luomiseen. Oli iso ja ihana haaste työstää tätä, koska en puhu ranskaa sujuvasti enkä ollu räpännyt aikaisemmin.”

Elokuvan score-musiikista vastaa Air-yhtyeestä tuttu JB Dunckel. Hänen sävellyksiään on kuultu elokuvissa kuten Lost in Translation, Virgin Suicides ja Summer of 85. Elokuvan rap-maailmaa on ollut soundtrackille luomassa Chillan lisäksi myös suomalaisartisti Mercedes. Soundtrack julkaistaan lokakuun 21. päivä.

Elsi Sloan julkaisee oman albuminsa alkuvuonna 2023.

Leffan trailerin näet musiikkivideon alta.

Lisää luettavaa