Suomeen saapuva tanssimusiikin uudistaja varoittaa misinformaatiosta

Hercules & Love Affair jälleen yhteistyössä Anohnin kanssa.

07.04.2022

Hercules & Love Affair julkaisi singlen tulevalta albumiltaan. In Amber -albumi ilmestyy 17. kesäkuuta eli päivää ennen hänen esiintymistään Sideways-festivaalilla Helsingissä.

Diskoa, housea ja tanssimusiikkia ylipäänsä uudistaneen Andy Butlerin projekti tunnetaan parhaiten Blind-kappaleesta, jolla laulaa Anohni. Butler on yhdistänyt voimansa Anohnin kanssa miltei 15 vuoden jälkeen, ja yhteistyön hedelmänä on juurikin tämä nyt julkaistu single Poisonous Storytelling.

”Meidän täytyy olla varovaisia uusien narratiivien kanssa, sillä myrkyllinen tarinankerronta mädättää meistä jokaisen”, Anohni kertoo kappaleen teemasta eli misinformaation levittämisestä.

Tummasävyisellä ja jopa lievillä industrial-vaikutteilla höystetyllä kappaleella kolistelee myös Siouxsie and the Banshees -rumpalina tunnettu Budgie. Varsinaisen sinkkubiisin oheen julkaistiin myös kaksi remix-versiota kappaleesta. Ensimmäinen on JK Fleshiltä eli Justin Broadrickiltä, joka muuten julkaisi hiljattain mainion New Religions Old Rules -albuminsa. Toisesta uudelleenversioinnista vastaa teknoduo Giant Swan, joka paukuttaa biisin tanssilattialle.

Kuuntelet biisit alta.

YouTube video

YouTube video

YouTube video

Lisää luettavaa