Suomen paras yhtye, josta kukaan ei ole kuullut aktivoituu kuuden vuoden tauon jälkeen

Underwater Sleeping Society palaa.

26.08.2022

Kuuden vuoden tauon jälkeen tänään ilmestyi uusi single yhtyeeltä Underwater Sleeping Society. Uutta musiikkia Helsingin Sörnäisissä sijaitsevassa ”luolassaan” viime aikoina työstänyt yhtye on perustamisestaan vuonna 1999 lähtien ehtinyt julkaista neljä albumia ja kolme ep:tä. Nyt suunnitteilla on uusi albumi, jolta Only for a Minute -kappale toimii ensisinglenä.

”Only for a Minute oli alun perin suoraviivainen pop-sävellys”, yhtye kertoo. ”Instrumentaation kehityttyä ja kappaleen mentyä tavanomaisen Underwater-filtterin läpi, syntyi kepeän surumielinen laulu, joka kulkee omia polkujaan ja jättää kuulijan kuin kesäaamun usvaan, sirkkojen sirinää kuuntelemaan.”

”Underwater Sleeping Society ei ole koskaan saanut osakseen ansaitsemaansa hehkutusta”, kirjoitimme Rumbassa vuonna 2016. Nyt erilaisilla pienemmillä kokoonpanoilla studiossaan uusia kappaleita luonut yhtye luottaa spontaanin ja vapaan kokeilun voimaan, sillä syntyneet ideat on äänitetty heti.

Yhtye muodostuu laulaja-kitaristi Okko Nuotiosta, kitaristi Tomi Tiittasesta, rumpalisti Sampo Fagerlundista, basisti Jussi Hietalasta, Olavi Töylistä, joka vastaa puhaltimista, sekä Olli Wariksesta koskettimissa.

Kuuntele uusi kappale alta.

Lisää luettavaa