Suomi sensaatiomaisesti jalkapallon EM-kisoihin – Sideways-festivaali järjestää oman kisakatsomon futisfaneille

Huuhkajat pysäyttää Sidewaysin.

13.12.2019

Sideways-festivaali järjestetään tänä vuonna samana viikonloppuna, kun Suomi pelaa miehissä historiallisen (naiset, nuoret ja cp-vammaiset toki jo aiemmin!) ensimmäisen EM-kisaottelunsa Tanskaa vastaan Kööpenhaminassa.

Festivaalien ja Suomen ottelun päällekkäisyys on herättänyt kysymyksiä festivaalivieraissa, mutta nyt niihin saatiin selvyys. Sideways kertoo nimittäin seuraavaa:

”Kaikki Sideways-viikonloppuna pelattavat EM-ottelut näytetään festarialueella suorina lähetyksinä alusta loppuun. Suomi-Tanska -matsia varten rakennetaan erityisen suuri kisakatsomo, joten kaikki halukkaat näkevät Suomen avauspelin.

Sideways ei tietenkään ole pelkkää fudista, ja festivaalin ohjelmisto jatkuu useilla lavoilla myös otteluiden aikana. Lauantaina pääesiintyjät aikataulutetaan siten, ettei niiden keikat mene päällekkäin Huuhkajien pelin kanssa.”

Hyvä Sideways, hyvä Suomi!

Lisää luettavaa