Suomiräpin todellinen legenda Raimo saa nimikko-oluensa

Asialla tietenkin Olarin panimo.

07.10.2020

Yliksen siirtolohkare, suomiräpin todellinen legenda ja pioneeri Raimo saa oman nimikko-oluensa. Olarin rokkitähti -pils, Raimon kenties tunnetuimman teoksen mukaan nimetty olut lanseerataan huomenna. Asialla on tietysti Olarin panimo.

Olut tulee saataville vähittäismyyntiin ja anniskeluun sekä sitä voi myös ostaa suoraan panimon myymälästä Otaniemestä. Raimon kappaleissa oluet usein käännetään, mutta kehotamme hankkimaan nämä börstat laillisin keinoin.

”Raimo on meidän näkökulmastamme yksi tärkeimpiä suomiräpin kulmakiviä ja originaattoreita, jolle koko genre on paljon velkaa. Olarin panimo haluaa tällä oluella esittää kunnioituksensa Olarin suurelle miehelle, jonka musiikki on ollut alullepanijana ja innoittajana monessa meidänkin jutussa”, kertoo Olarin panimon toimitusjohtaja Tommi Koistinen, eli Raimonkin kanssa yhteistyötä tehnyt Setä Koponen.

Ostarin Rokkitähti Pils on vahvuudeltaan 5,4 % pilsner, joka Raimon sanoin ”antaa freesin maltaan maun kuivalle kielellesi”.

Raimon lyriikassa olutta on imuroitu useissa yhteyksissä ja olomuodoissa. Kuten olutkonossööri itse räppää: ”Erilaiset mallas ja viljatuotteet, rouheet leseet, ja kaikki vitun hiutaleet, suodatetut ja suodattamattomat antaa maut ja olotilat unohtumattomat.”

Lisää luettavaa