Super Bowlin esiintyjät julki – rap-artistin esiintymisen ehtona oli, että NFL tekee lahjoituksen hyväntekeväisyysjärjestölle

Vuoden 2019 Super Bowl pelataan helmikuussa.

14.01.2019

Sunnuntaina 3. helmikuuta Atlantassa pelattavan, järjestyksessään 53. Super Bowlin väliaikaesityksen esiintyjät on nyt julkistettu. Aiemmin julkaistun Maroon 5:n lisäksi tapahtumassa esiintyvät OutKast duosta tuttu Big Boi sekä Travis Scott.

Travis Scott tosin ei suostunut nousemaan tapahtumassa lavalle noin vain, vaan asetti oman esiintymisensä ehdoksi, että NFL lahjoittaa yhdessä hänen kanssaan 500 ooo dollaria (n. 436 000 €) hyväntekeväisyyteen. Lahjoituksen kohteeksi Scott valitsi the Dream Corpsin, joka on Van Jonesin perustama, voittoa tavoittelematon, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden parantamiseen keskittyvä järjestö.

Scottin vaatimus liittyy NFL:ää aiemmin ravistelleeseen skandaaliin, jossa San Francisco 49ersin pelinrakentaja Colin Kaepernickin kanssa ei solmittu uutta sopimusta kauden 2016 jälkeen, koska Kaepernick kieltäytyi seisomasta kansallislaulun aikana. Sen sijaan Kaepernick polvistui aina pelin alussa kansallislaulun soidessa osoittaen tukea poliisiväkivallan uhreiksi joutuneille afroamerikkalaisille.

NFL:n menettelyn vuoksi Rihanna ja Pink kieltäytyivät aiemmin esiintymästä tämän vuoden Super Bowlissa.

Lisää luettavaa