Günter Kiviojan karanteeniprojektina alkanut Kissa kasvoi kokonaiseksi bändiksi, solmi levytyssopimuksen ja julkaisi tänään debyyttialbuminsa Vaarallinen bändi. Tenttasimme Kiviojaa aiemmin tällä viikolla ja saimme kunnian ensiesittää musiikkivideon kappaleelle Rock n roll sotilas. Videohan jäi kutkuttavaan tilanteeseen, ja meilläpä on tällä kertaa suoranainen riemu tarjota alusta Tiikerirock-videolle, joka jatkaa alkuun päässyttä tarinaa. Video löytyy alta, mutta ensin päästämme ääneen jälleen Kiviojan, joka avaa albumin kappaleiden taustoja.
Rock n roll sotilas
Vuosi oli 2006 ja mä olin lukion ekalla. Kuvaamataidon tunnilla oli teemana voimakkaiden värien käyttö. Tyyli ja aihe vapaita. Mä en todellakaan muista millaisen teoksen mä tein, sillä erään luokkakaverin luomus peittosi kaikkien muiden työt. Se oli vahavärejä ja akryyleja käyttäen piirtänyt kuvan futuristisesta sotilaasta, jolla oli punertava haarniska ja keltainen kypärä päässä. Kädessä sillä oli joku uskomaton ja massiivinen laser- tai plasma-ase. Teokset piti tietenkin nimetä jotenkin. Tän kyseisen työn nimi oli 2100-luvun sotilas. Se teki muhun todella ison vaikutuksen, niin kuin huomata saattaa.
Mä oon miettinyt sitä kuvaa päivittäin siitä lähtien. Mitä sille sotilaalle tapahtui? Aloin kirjottaa taustatarinaa. ZZ Topin Eliminator soi taustalla, hiki vaan valui ja teki mieli heiluttaa persettä. Mä mietin, että väkivaltahan on ihan perseestä. Tää sotilas on rakkauden asialla. Se haluaa täyttää maailman sähköisellä äänellä ja yhdistää kaikki kansakunnat bailaamaan. Rock ’n’ roll world peace accomplished.
Valonnopeudella
Joskus nuorempana sitä ajatteli, että Popedan kuuntelu on junttia. Mutta nyt oon kyllä sitä mieltä, että sen kuuntelematta jättäminen vasta onkin junttia. Mä en sitä itse olisi hoksannut, mutta joku kuvaili tätä kappaletta futu-Popedaksi, ja musta se on ihan osuvasti sanottu. Onhan tekstissä sentään suoranainen homage Popedalle. Muutenkin yleisfiilis on sitä maailmaa. 60-luvun garage rock ja aussibändi Coloured Balls innoitti musiikillisesti tätä kirjoittaessa.
Mulla on vaikeuksia tunteiden säätelyssä. Koetan käyttäytyä edukseni ja hillitysti, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa kun liitää hirveän kiihkon vallassa. Tavanomaisten rock/pop-viittausten seassa on myös hatunnosto brasilialaisen kirjailijan Luiz Ruffaton suuntaan. Ja voi jumpe sitä alun ”phaser-perunat kellariin” -filliä… Se oli Ville Valavuon tuottama idea, ja tosi hyvä idea olikin. Hän myös äänitti ja miksasi tän levyn.
Tiikerirock
Kukapa ei rakastaisi The Stoogesia, Rolling Stonesia tai MC5-yhtyettä. Mä en ymmärrä jengiä, joka pitää Ace Frehleytä jotenkin kämäisenä kitaristina. Se yksinkertainen yhden nerokkaan kelan jankkaaminen saattaa joskus sitoa koko kappaleen. Sitä paitsi simple is beautiful. Mä en jaksa kuunnella mitään shredaamista. Se on mälsää ja mielikuvituksetonta. Toinen asia, mitä en ymmärrä, on ihmisten pakottava tarve pitää villieläimiä lemmikkeinä. Tätä biisiä voisi luonnehtia eläinoikeus-anthemiksi. Joku kaunis päivä luonto saa tarpeekseen ja on takaisinmaksun aika. Silloin kun petokissa on irti, sitä ei pysäytä enää mikään. Ja jäljelle ei jää kuin märkä verinen läntti.
Teiniunelma
Joskus inspis on täysin hukassa ja iskee epätoivoinen olo, että eikö musta enää irtoo enempää. Silloin on hyvä hakee ullakolta romukoppa ja kasailla jämäpaloista jotain kaunista ja vaikuttavaa. Kappalehan koostuu kahdesta osasta. Lopun romanttinen outro oli se, minkä ympärille tää koko biisi lopuksi rakentui. Koetin aikanaan säveltää Ghost Worldille kappaleita, mutta en päässyt yhtä näppäilyriffiä pidemmälle ja päätin jättää snippetin hautumaan. Mun mielelle on tavallista poukkoilla ideasta toiseen ja keksiä ihan paskoja uusia harrastuksia, jotka sitten seuraavalla viikolla saatan tyystin unohtaa. Sain sitten niinkin lapsellisen idean kuin alkaa säveltää soundtrackiä romanttiselle komedialle. Äänitin pohjalle sen Ghostareille tarkoitetun näppäilyn, ohjelmoin alle konerummut ja sitten aloin ideoida päässäni juustoisimpia mahdollisia melodioita. Vedin synalla jouset, huilun, kuoron, torvia, patarummun ja niin edespäin. Niin, ja sämpläsin Hugh Grantin horinaa kaiken päälle. Jaoin tätä mestariteosta kavereille ja toivomani reaktion sijaan sain räkäiset naurut.
10 vuotta vanha riffi, Memphis power pop, T. Rex, romantiikka ja kaipuu vaativat loppuratkaisun. Hugh Grant hiuksista vittuun ja Prince tilalle. Sokeria, kanelia, inkivääriä, kukkasia, purukumia ja fritsuhuivi. Niistä on teiniunelmat tehty.
Vaarallinen bändi
Kaikenkarvaiset ystäväni. Tytti Roto, Sampo Kääriäinen, Jussi Himberg, Ari-Pekka Heinola ja Valtteri Lindholm. Vaarallinen bändi. Me kaikki ollaan oltu tekemisissä musan ja bänditouhujen kanssa pieni ikuisuus. Ympärillä on ollut monenlaista ryhmää. Joskus homma skulaa ja joskus ei, mutta oon kiitollinen kaikista porukoista, joissa oon saanut olla mukana. Bändissä korostuu ryhmädynamiikan merkitys. Se kuuluu levyllä ja näkyy lavalla. Tässä tapauksessa on käynyt sellainen kerran elämässä -tyyppinen ihme. Me soitetaan hyvin yhteen ja me sovitaan hyvin yhteen. Ja meillä on uskomattoman kivaa. Mehän ollaan siis aivan rakastuneita toisiimme. Tää honeymoon tulee kestämään.
Jokainen tässä on ihan itsensä näköinen ihminen ja yksilö. Kaikki on erillään enemmän tai vähemmän päältä hillitympiä. Mutta kimpassa me aletaan ruokkia toistemme hulluutta, ja vastoin kaikkia odotuksia se toimii. On ihan päivänselvää, että me viihdytään toistemme kanssa, mutta en mä oikein osaa sanallistaa sitä mikä tän homman sitoo. Viihtymään tänne on tultu.
Tän levyn kohokohta on ehdottomasti Tytin synasoolo tässä biisissä. Ja uskoo ken tahtoo, huomaa jos huomaa, mutta tän kappaleen sävellykseen vaikutti isosti Elton John ja sanoitukset sai alkunsa kun mietin käännöstä AC/DC:n Rocker-biisistä. Se olisi ollut ihan tosi huono idea. Hauska fakta: mun äiti fiittaa tällä biisillä lainin ”oo aina simple man”.
Kyberseksii
Olin tosi optimistinen ja naiivi lapsi. Sitä kuitenkin uskoo aina hyvään. Kun kasvoin niin huomasin kerta toisensa jälkeen pettyväni muihin ja tähän maailmaan. Koin ajoittain voimakkaita yksinäisyyden tunteita. Mutta oli kuitenkin yksi asia mikä toi turvaa, mihin pystyi aina luottamaan ja joka täytti rakkaudella ja lämmöllä… nimittäin tietokone.
Tää oli ensimmäinen Kissalle tehty kappale ja ehkä sen saattaa myös kuulla. Erään ystäväni tarinat raksatyömaalta ja teknologian tuomat mahdollisuudet toimivat inspiraationa tässä.
Mikset sä huomaa mua
Anthemeissa, four-to-floor-biitissä, tuplaliideissä ja saksofonissa on kamalasti voimaa. Keskitempoinen tamppaaminen herättää ainakin minussa isoja tunteita. Haluaisin myydä tän biisin maalilauluksi jollekin lätkä- tai futisjoukkueelle, vaikka ei tää teksti liity urheiluun mitenkään. Mä en edes seuraa joukkueurheilua. Juokseminen on erittäin jees hommaa, mutta jaksaisipa vaan kiskoa ittensä lenkille. Sen sijaan kiskon pizzaa ja kaljaa. Minua kiinnostaa rakkaus.
Joskus jotkut isossa kuvassa mitättömältä tuntuvat yksityiskohdat voivat nostaa biisin ihan uudelle tasolle. Toiset ei kiinnitä niihin mitään huomiota, mutta joku muu voi saada siitä ihan mielettömät sävärit. Mä oon pöllinyt tähän biisiin ihan suoraan Paul McCartney and Wingsin Jet-kappaleesta minua puhuttaneen yksityiskohdan. Jetissä kuuluu matala ja suriseva Moog-jytä läpi versen. Linda McCartney soittaa pelkkää pitkää pohjanuottia. Käytettiin suoraan samaa temppua ja se kuulostaa ihan sairaalta.
Unissapuhuja
Alun uho nollataan tässä täysin. Tykkään valtavasti rap-musiikista. Mulla on myös soft spot ysärin taitteen r&b:lle. New jack swing on parhaimmillaan ihan hullun hyvää. Rakastan ihan sekopäisenä Princeä ja palvon Funkadelicia, Parliamentia sekä George Clintonia. Mä en kauheasti välitä mistään kitarasankaruudesta. Keksin tuhat kiinnostavampaa asiaa musiikissa kuin kitarasoolot. Paitsi sitten on Eddie Hazel, jonka kitaransoitto resonoi tosi syvällä. Siinä pitkälti tähän kappaleeseen vaikuttaneet lähteet. Tää on ainoa biisi tältä levyltä, minkä äänitin itse himassa. 808-rumpukone räkyttää, synabasso möyrii, g-funk ujellukset höllii korvia ja Kissa mouruaa… Ja sitten polkaisen fuzzin päälle. Lesoa.
