Taiteen juhlaa – Teeman elokuvafestivaalia juhlitaan myös musiikkidokumenteilla ja elokuvamusiikilla

Viiden päivän mittaista festivaalia juhlitaan marraskuun lopussa.

03.11.2018

Teeman elokuvafestivaalia juhlitaan tänä vuonna jo toistamiseen, kun viiden päivän mittainen festivaali tarjoaa uutta elokuvaa ja elokuvamusiikkia marraskuun lopulla 28.11.-2.12. Kaikki festivaalin aikana esitettävät 15 elokuvaa näkee myös Yle Areenasta.

Aiempi, maaliskuussa pidetty festivaali keskittyi David Lynchin tuotantoon, mutta nyt festivaali käsittelee nuorta ja omaperäistä elokuvaa Kreikasta, Turkista, Saksasta, Ranskasta ja Ruotsista. Lisäksi tarjolla on elokuvamusiikkia ja musiikkiin liittyviä dokumentteja.

Festivaalin tunnuselokuva on viime vuonna Cannesin pääpalkinnon, Kultaisen palmun, voittanut ruotsalainen, taidemaailmaa kritisoiva satiirinen draamaelokuva The Square (2017), jonka on ohjannut Ruben Östlund. Elokuva esitetään perjantaina 30.11.

Musiikkia elokuvissa nähdään festivaalilla erityisesti perjantaina dokumenttielokuvan Grace Jones: Bloodlight and Bami (2018) muodossa. Dokumentin on ohjannut Sophie Fiennes.

Musiikkiin keskittyy myös lauantaina esitettävä Score – elokuvamusiikin mestarit (2016) -dokumentti, joka kertoo Hollywoodin tunnetuimmista säveltäjistä aina John Williamsista, Hanz Zimmeristä ja Ennio Morriconesta Trent Reznoriin (Nine Inch Nails).

Lisäksi sunnuntaina nähdään Ryuichi Sakamotosta kertova dokumenttielokuva Coda (2017)Sakamoto on  vaikean sairauden läpikäynyt elokuvasäveltäjä ja muusikko, joka on myös entinen näyttelijä ja poptähti.

Sunnuntaina esitetään lisäksi Ryuichi Sakamoto: asynckonsertti (2018), joka on taltiointi hänen New Yorkin Park Avenue Armoryn konsertistaan, jossa hän esitti ensimmäistä kertaa  uuden async-albuminsa musiikkia. Molemmat Sakamotosta elokuvat on ohjannut Stephen Nomura Schible.

Studiovieraina taas nähdään omaperäisestä musiikistaan tunnetut Lau Nau (Laura Naukkarinen), Jimi Tenor ja Timo Kaukolampi.

Lähde: YLE

Lisää luettavaa