Tapiola Festivaali on saanut elokuun esiintyjäkattauksensa valmiiksi.
Kaksipäiväisen tapahtuman ohjelmisto on varmistanut viimeisillä kiinnityksillä, joihin lukeutuvat Suomen Euroviisuedustaja Käärijä, UMK:ssa mukana kisaillut Portion Boys sekä Reino Nordin. Aiemmin julkistettujen kiinnitysten joukossa nähdään muun muassa Apulanta, Gettomasa, Gasellit, Erika Vikman ja Ruusut. Täyden artistikattauksen voi katsastaa festivaalin omilta sivuilta.
”Tapahtuma on suunnattu kaiken ikäisille aikuisille ja sen ikäraja on edelleen K-18. Halusimme kehittää viime vuonna loppuunmyytyä tapahtumaa lisäämällä yhden lavan, ja tuomalla nousevia tähtiä mukaan. Panostamme mittavan esiintyjämäärän lisäksi erityisen paljon alueen visuaalisuuteen, VIP-kokemukseen, oheisohjelmaan sekä ruoka- ja juomatarjoiluihin”, kertoo Tapiola Festivaalin promoottori, Loud N’ Liven Kalle Keskinen ja jatkaa:
”Alue tulee kasvamaan niin, että tavoitteenamme on saada tänä vuonna kahtena päivänä paikalle 30 000 kävijää.”
Tapiola Festivaali järjestetään 18.–19. elokuuta Tapiolan Urheilupuistossa. Lipunmyynnistä vastaavat Ticketmaster ja Lippu.fi.