Teflon Brothers on jatkossa virolainen bändi – juhlistaa yllättävää siirtoaan coveroimalla Juice Leskistä

Yhtye aikoo silti esiintyä suomen kielellä jatkossakin.

01.06.2022

Muun muassa Maradona– ja Pämppää-jättihiteistään tunnettu Teflon Brothers ilmoittaa olevansa tästä lähtien virolainen bändi. Yhtye kertoi tänään tiedotustilaisuudessa levytyssopimuksensa siirtyneen Viron Universal Musicille.

Pyhimyksen, Heikki Kuulan ja Volin muodostama yhtye perustelee erikoista tempausta sillä, että Virosta ja Tallinnasta on tullut heille viimeisen vuoden aikana erityinen paikka, ja nyt on aika ottaa uusi askel eteenpäin.

”Vaikka saimmekin jo Viron e-kansalaisuudet, tullaan toistaiseksi pitämään kirjat Suomessa ja räppäämisessäkin pitäydytään vielä äidinkielessä. Aga aeg näitab, eli aika näyttää. Odotetaan tietty innolla myös yhteistyötä paikallisten artistien kanssa”, yhtye kommentoi tiedotteessa.

Spekulaatiot uuden aluevaltauksen liittymisestä Viron huokeampaan yritysverotukseen lienevät tässä tapauksessa turhia. Pyhimys eli Mikko Kuoppala kommentoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että yhtye maksaa verot jatkossakin Suomeen.

Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Teflon Brothers tekee jotain erikoista. Yhtye on muun muassa vaihtanut nimensä Mynthon Brothersiksi yhden mainoskampanjan ajaksi, kaupannut neljännen jäsenen paikkaa nettihuutokaupassa ja pyrkinyt Euroviisuihin Pandoran kanssa.

”Teflarit” juhlistaa uutta yhteistyötä perjantaina julkaistavalla Eesti-kappaleella. Biisi on uusi versio Juice Leskisen Eesti on My Mind -klassikosta, ja siinä vierailee JVG:n Häissä-hitistä tuttu Märkä-Simo eli jääkiekkoilija Siim Liivik. Kappaleen musiikkivideolla nähdään Sakari Kuosmanen sekä virolainen Collegium Musicale -kuoro.

Lisää luettavaa