Teosto-palkinnon voittanut suomalaisyhtye Color Dolor lopettaa: ”Pyyhkikää kyyneleet”

Color Dolor lopettaa.

01.02.2022

Suomalaisyhtye Color Dolor lopettaa toimintansa. Bändin viimeisin albumi Blurry Things ilmestyi Soliti-levy-yhtiön kautta viime vuonna.

Asiasta yhtye kertoi Instagramissa näin:

”Color Dolorin maaginen seikkailu on tulossa päätökseen. Tänä vuonna soitettavat keikat ovat bändin viimeiset ja Blurry Things on meidän viimeinen albumi. Matka on ollut maaginen, pomppuinen, ihana, muhkurainen, välillä vaikea, hauska, hidas, kaunis, iloinen, surullinen ja aivan mahtava!! Päätös on yksimielinen eikä se johdu musiikillisista tai muistakaan erimielisyyksistä.”

Vaikka yhtye ei koskaan valtavirtaan noussutkaan, oli se aina arvostettu kanssamuusikoiden ja kriitikoiden keskuudessa. Yhtyeen kolmas albumi Love voitti vuonna 2018 Teosto-palkinnon. Tuolloin bändin Stina Koistinen kertoi Rumban haastattelussa seuraavaa:

”Teosto-palkinnon voittaminen on ollut yksi unelmistani 15 vuotta. Kuten huomaamme, musiikkimediat vähenevät koko ajan. Se tarkoittaa vähemmän palstatilaa ja huomiota jaettavaksi pienemmille tekijöille.”

Haastattelun voit lukea täältä.

Yhtye kertoo soittavansa varmuudella vielä kaksi Blurry Forever -jäähyväiskeikkaa Helsingin Korjaamolla 14.4 ja Tampereen G-livelabilla 14.5. Lisääkin keikkoja saattaa olla luvassa, niistä yhtye kertoo myöhemmin.

Katso päivitys videoiden alta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Color Dolor (@colordolor) jakama julkaisu

Lisää luettavaa