Tiesitkö, että A-ha on yhä olemassa? Norjalaisyhtyeen tulevalla albumilla on vahvaa pohjoisen tematiikkaa

Ensimmäinen single kuunneltavissa.

Vuoden 1985 Take on Me -jättihitistään ja sen musiikkivideosta tunnettu norjalainen synapop-yhtye A-ha julkaisee 21. lokakuuta uuden albumin seitsemän vuoden levytystauon jälkeen.

12 kappaletta sisältävä albumi on nimeltään True North, ja sen ensimmäinen single I’m In ilmestyi perjantaina musiikkivideon kera. Voimakkaalla sanomalla varustettu herkkä biisi on kuin tehty illan viimeisiin hitaisiin.

Musavideo antaa esimakua levyn yhteydessä julkaistavasta filmistä, jossa A-ha esittää albumin kappaleet Norjan Arctic Philharmonic -orkesterin säestyksellä. Musiikkia täydentävät näytellyt kohtaukset ”elämästä pohjoisessa”.

”True North on kirjeemme pohjoiselta napapiiriltä. Se on runo kaukaa Norjasta uuden musiikin kera”, kosketinsoittaja Magne Furuholmen kuvailee.

A-ha on kaikkien aikojen tunnetuin norjalainen popyhtye, joka oli alun perin toiminnassa vuosina 1982-1994. Ryhmä teki paluun neljä vuotta myöhemmin ja jatkoi aina vuoteen 2010, kunnes hajosi taas. Bändi palasi yhteen 30-vuotisjuhlakeikan ja uuden albumin merkeissä vuonna 2015, ja on jatkanut samalla voimalla tähän asti. Tuleva albumi on yhtyeen yhdestoista.

Bändistä julkaistiin viime vuonna dokumentti A-ha – The Movie, joka avaa yhtyeen vaikeaa alkua, suuren suosion mukana tuomia varjopuolia ja nuorena kuuluisuuteen nousseiden jäsenten välisiä riitoja, jotka eskaloituivat usein bändin hajoamiseen.

YouTube video

Lisää luettavaa