”Toivon, että kappale voi puhua yhteisellä äänellä kaikkien niiden puolesta, jotka tunnistavat siitä jotain itse kokemaansa” – Iisa on aiheen äärellä, josta on vaikea puhua ääneen

Saari-kappale syntyi jo Iisan edellisen albumin tekoprosessin aikana.

Iisalta ilmestyi perjantaina artistin ensimmäinen single tälle vuodelle. Kappale heijastelee sekä pandemia-aikojen mukanaan tuomaa erillisyyden kokemusta, joka vieraannuttaa muista ihmisistä, mutta iskeytyy samanaikaisesti johonkin sellaiseen universaaliin yksinäisyyteen, jolle tuskin kukaan kykenee pysyttelemään kokonaan immuunina.

Saari-niminen kappale sai alkunsa Iisan viime vuonna julkaistun Amelia-albumin sessioissa, ja se rakennettiin valmiiksi tänä kesänä.

”Yksinäisyyden ja erillisyyden kokemuksista ei ole aina helppo puhua ääneen”, Iisa sanoo. ”Toivon, että Saari voi puhua yhteisellä äänellä kaikkien niiden puolesta, jotka tunnistavat siitä jotain itse kokemaansa. Toivon että tämä biisi voi tuoda lisää lämpöä maailmaan – ja että se muistuttaisi siitä, miten me oikeasti ei olla yksin silloinkaan, kun erillisyyden kokemus on syvimmillään.”

Iisan yhdessä Miikka Koiviston ja Artturi Tairan kanssa kirjoittama kappale on myös kahden äsken mainitun tuottama. Biisissä sekoittuvat kauniiden kontrastien myötä kaaos ja rauha, erillään oleminen ja muita kohti kurottaminen, sekä ajoittaisen lohduttomuudenkin läpi paistava toivo.

”Saari on mulle itselleni todella merkityksellinen biisi. Olen onnellinen kun saan jakaa sen kuulijoilleni keskeltä syvintä luomisperiodiani, johon uppoutuneena tulen seuraavat kuukaudet viettämään”, Iisa sanoo.

Artistin tulevan studioalbumin julkaisupäivää ei ole vielä päätetty. Voit kuunnella Saari-kappaleen alta.

YouTube video

Lisää luettavaa