Naisille, trans- sekä muunsukupuolisille henkilöille suunnattu bootcamp järjestettiin viime syksynä – ensimmäinen single julki

Nuppu Oinas on mukana myös tosi-tv-ohjelmassa.

14.01.2022

Monspin ja HMC Publishing-musiikkikustantamon naisille ja trans- sekä muunsukupuolisille henkilöille suunnattu studio bootcamp järjestettiin viime syksynä toista kertaa.

Studioleirillä valmistuneet kappaleet julkaistaan mixtape-kokonaisuutena 21. päivä tammikuuta. Mixtapen ensimmäinen single, Nuppu Oinaksen Muuttuu julkaistiin tänään.

”Muutin elokuussa uuteen kämppään ja päässä alkoi pyöriä lause ”jos mä muutan ni mä voin vielä muuttuu”. Myöhemmin äänitin puhelimeen demon aiheesta, ja sen demon pohjalta ruvettiin tekemään tästä biisiä bootcampin sessiossa”, Nuppu kuvailee biisin syntyä.

25-vuotias Nuppu Oinas on Lappeenrannasta kotoisin. Nupun elämä on viimeisen muutaman vuoden aikana pyörinyt vahvasti TikTokin ympärillä, ja hänellä onkin palvelussa yli 150 000 seuraajaa. Artisti nähdään myös pian alkavassa Olen julkkis päästäkää minut pois -viidakkorealityssä.

Nuppu on valmistunut muusikoksi sekä opiskellut musiikkipedagogiikkaa, fiitannut Uniikin kappaleella sekä aiemmin julkaissut kaksi omaa singleä.

Katso Monsp Bootcamp Mixtape Vol.2 -kokonaisuuden biisilista Nupun kappaleen alta.

1. SAFIRA: Tuhat kipinää
2. Minttu <2: Lehtii puista
3. Nuppu Oinas: Muuttuu
4. Sara Bee: Päiväkoti
5. M.C. La: Valoviiva
6. Eske: Allnaitteri
7. Jotti Singh: WHY
8. Pupu: Jätän tän

Otsikkoa päivitetty

Lisää luettavaa