Kaiku Entertainmentin uudistuneen Left-levymerkin ensimmäinen artisti Lewiski julkaisi tänään toisen singlensä Terveellinen.
Biisillä on mukana kenties tämän hetken kuumin suomalaisartisti, valtavasta Penelope (feat. Clever) -hitistään tunnettu William. Kappaleen on tuottanut Lewizkin edellisen POV-nimisen singlen tapaan tuottaja MD$:n Fountain-tuottajakollektiiviin kuuluva Lameboy. Lameboy on ollut mukana tuottamassa myös muun muassa Cavallini & Shrtya.
Kaksikon yhteistyön siemenet kylvettiin jo vuosi sitten kalliolaisen Siltasen Rare-klubilla, jossa he tapasivat ensimmäistä kertaa.
”Oltiin jo ennen sitä viestitelty Instagramin DM:issä jotain pientä. Aloin fiilaa Williamin musiikkia kunnolla Sorrynotsorry -EP:n aikoihin”, Lewizki kertoo. Yhteistä musiikkia päätettiin työstää heti.
”Puhuttiin toistemme musiikista ja william vaan jossain kohtaa sanoi, et olis siistii tehä jotain yhteistyötä.”
”Biisin lyriikat kertovat mun aikaisemmasta tilanteesta yhden naispuolisen henkilön kanssa”, summaa Lewizki. ”William pystyi samaistumaan siihen.”
Kuuntele kappale alta.