Vesala julkaisee uuden singlen tämän viikon perjantaina 18. päivä helmikuuta. Livenä Vesala esittää biisin 28. päivä helmikuuta UMK-finaalissa, jonka hän myös juontaa somevaikuttaja Mmiisaksen kanssa.
Uu mama ottaa kantaa naisten kokemaa ikäsyrjintää vastaan.
”Uu mama syntyi ikäsyrjintää vastaan, mutta riemulla. Keski-iän ylittäneitä naisia arvostellaan ulkonäön, pukeutumisen ja tekemisien takia ihan koko ajan. Näin yritetään kontrolloida ja kaventaa naisten tilaa olla, työskennellä, näkyä ja elää. Uu mama syntyi rakkaudesta kaikenlaisiin tyyppeihin, jotka haistattavat pitkät kypsähtäneille kommentaattoreille, ja elävät omaa elämäänsä juuri niin täyteläisesti kuin itse haluavat”, Vesala kertoo.
Perjantaina kappaleeseen ilmestyy myös musiikkivideo. Sen on ohjannut Miikka Lommi.
”Olen musiikkivideosukupolven kasvatti – Music Television mullisti elämäni yläasteikäisenä. Tätä biisiä tehdessä tajusin että kaikki ne musavideot joita olen nähnyt – missään en muista myönteisessä pääosassa, tai missään muussakaan myönteisessä osassa olleen keski-ikäisiä tai sitä vanhempia naisia. Ikäraja tämän videon esiintyjähaussa oli +30-vuotta! Miikan kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo toistakymmentä vuotta – hän on ohjannut ja käsikirjoittanut esimerkiksi Joku raja -videon ja ottanut PMMP:n viimeisen albumin kuvat”, Vesala kertoo.
Kuuntele pieni pätkä kappaletta alta.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa