”Pahanilmanlintuja on ollut tekemässä kunnon dream team” – Vesalan uudessa biisissä kuuluu muun muassa Teemu Brunilan kädenjälki

Pahanilmanlinnut on toinen single Vesalan tulevalta kolmannelta albumilta.

01.10.2021

Kohti pimeämpiä aikoja kun kuljetaan, ilmestyy Vesalan lohdullinen single juuri sopivaan taitteeseen. Syyskuun lipuessa lokakuuksi alkavat kesän rippeet varista pelkiksi muistojen murusiksi, ja ihminen alkaa tiedostaa valon vähenemisen jo aivokemiallisellakin tasolla. Vesala nappaa kuitenkin kädestä kiinni ja valaa toivoa epätoivoisiin hetkiin, sillä Pahanilmanlinnut ohjelmoi myönteiseksi jotakin, jonka ihminen on normaalisti taipuvainen mieltämään negatiiviseksi.

Tänään julkaistu single on Vesalan tulevan albumin toinen. Viimeksi artistilta on kuultu kesän alussa kappale Kysy mua ulos, jonka hän teki yhdessä Jurekin kanssa. Pahanilmanlinnut jatkaa samalla radalla, sillä sen on tuottanut niin ikään Jurek. Tällä kertaa tuotantotiimi on kuitenkin hieman laajempi, sillä mukana prosessissa ovat olleet myös Skywalk sekä Teemu Brunila.

Vesala kommentoi kappaleen syntyprosessia näin: “Minä ja Teemu Brunila tehtiin tämä biisi Los Angelesissa Teemun kotona vuonna 2018. Jostain syystä biisi jäi pöytälaatikkoon, mutta nyt kun se löytyi, olikin oikea hetki tälle biisille ja sen sanomalle. Jurek, jonka kanssa ollaan tekemässä mun seuraavaa levyä, tuotti Pahanilmanlinnut loppuun, ja kyllä, soitti myös maailman eeppisimmän kitarasoolon siihen.”

Alta näet kappaleen lyriikkavideon, jonka melankolisen mystinen tunnelma johdattelee kohti biisin lempeää ydintä.

 

Lisää luettavaa