Vitunleija® ryhtyi yhteistyöhön laadukkaaseen uuden aallon räppiin keskittyvän levy-yhtiön kanssa – mukana Cledos, William ja Davi

Katso myös huomenna järjestettävän Vitunleija® Live Vol. 1 -tapahtuman esiintyjät.

14.10.2022

Kuten syyskuun puolella kerroimme, Vitunleija®-vaatemerkki järjestää huomenna ensimmäisen tapahtumansa Helsingin Suvilahdessa sijaitsevassa Kattilahallissa.

Tällöin Vitunleija® Live Vol. 1 -tapahtuman artisteja ei oltu vielä julkistettu, mutta ne ovat nyt selvillä: Huomisillan tapahtumassa nähdään Cledos, Davi, Turisti ja Kerza sekä ruotsalaisartistit 1.Cuz ja Alawee. Lisäksi lavalle luvataan nousevan myös yllätysartisteja.

Tämä viikonloppu on Vitunleija® puolesta tapahtumarikas, sillä tänään ilmestyi myös Bakari Diarran vuonna 2018 perustaman vaatemerkin historian ensimmäinen single. Vitunleija® on vastikään aloittanut yhteistyön Warnerin alla toimivan Babyface-levymerkin kanssa, jonka artisteihin kuuluu muun muassa Lewizki, Madboiali sekä Cledos.

Viimeksi mainittu onkin yksi tänään ilmestyneen biisin takaa löytyvistä artisteista, sillä Make-up on Cledoksen, Williamin ja Davin yhteiskappale. Tuotannosta vastaavat Fractious Frank ja Danitello.

”Olen erittäin fiiliksissä yhteistyöstä, tulevista julkaisuista ja Vitunleijan laajenemisesta myös tälle osa-alueelle. Ekan biisin vastaanotto on ollut jo tässä vaiheessa huikea enkä malta odottaa, että pääsemme julkaisemaan lisää”, Vitunleija® x Babyface -yhteistyössä luovana tuottajana toimiva Diarra kertoo.

Kuuntele kappale alta. Lippuja lauantain Vitunleija® Live Vol. 1 -tapahtumaan voit ostaa täältä.

Vitunleija®️ Live Vol.01
La 15.10.2022 Helsinki, Kattilahalli
Ovet klo 20:00 / K-18
Liput alk. 35,00 € + toimituskulut (alk. 1,50 € lippu.fi)

Lisää luettavaa