Vuoden 2017 merkittävimmät albumit: Siistimpää kuin stadikan myyminen

JVG:n Popkorni on antiteesi jämähtäneelle artistibrändäykselle, identtisille albumisykleille ja tyhjälle markkinointipuheelle, kirjoittaa Oskari Onninen.

Andrei Kipahti

JVG
Popkorni
PME

Ovatkohan Jare ja VilleGalle ymmärtäneet, että vanhan ajan klassikkoalbumikokonaisuus on jotain, mitä JVG:n ei koskaan tarvitse tavoitella. Paitsi voisi se olla kiva kuriositeetti ja vanity project, mutta siinä se.

En tiedä. En ole varma. Mutta näin haluan uskoa.

Seitsemässä vuodessa yhtye ei ole tehnyt yhtään kauttaaltaan erinomaista levyä, mutta julkaissut kappaleita ylijäämättömän hittikokoelman verran, mikä on paljon kovempi saavutus.

Elokuussa julkaistulla Popkornilla Jaren ja VilleGallen vitsit ovat ehkä väsyneempiä, mutta räpit parempia ja sujuvampia kuin kertaakaan. Draken More Life (2017) on kuunneltu, mutta yksi JVG-levy lisää tämä on. Taas Pete Parkkonen saa laulaa sen yhden vähän haikeamman biisin. Voitolla yöhönkin on väännetty puujalkaiseksi Tappiolla tappiin -hokemaksi.

Onneksi se kaikki on toissijaista. Popkorni on painavin statement, joka suomalaisessa popkentässä on nähty aikoihin. Nöyränä siinä ei ole pysytty, eikä ole tarvinnutkaan. On vain annettu tekojen puhua.

Popkorni on antiteesi jämähtäneelle artistibrändäykselle, identtisille albumisykleille ja tyhjälle markkinointipuheelle. Sille, kuinka riittävän suosittu artisti alkaa väistämättä toimia urallaan kuin riittävän suosittu artisti.

Tämän kaiken ravistelu oli kai levyn tarkoituskin – ja paljon oleellisempaa kuin ”klassinen albumikokonaisuus”.

”Visio meidän uusimpaan levyyn lähti siitä, kun mä huomasin edelliskesänä, että kaikki artistit valitti väsymystä ja sitä, kuinka raskasta on. Mulle tuli sellainen fiilis, että eihän jengi tee edes musaa enää! Tekevät yhden biisin puoleen vuoteen, mikä on mun mielestä se suurin stressi, keikathan on vaan hauskaa”, VilleGalle sanoi syksyllä Rapport-mediassa julkaistussa haastattelussa.

JVG teki levyn salassa kesäkiertueen kuluessa ja ripusti yllättäen mainoksen Forumin seinään, pudotti parhaan levynsä Spotifyhin ja vielä muutama kuukausi myöhemmin julkaisi sen parhaan kappaleen Popkornin irtosinglenä.

Popmusiikin suuressa maailmassa on koko ajan yritetty tehdä kaikkea uutta ja suurta hashtag #digitalist. Suomessa markkinointi­trendien seuraaminen on johtanut niin usein viraalikampanjapyristelyihin ja kuolleina syntyneisiin hashtageihin, että tradenomikin näkee silmillään markkinoinnin menneen vikaan.

Nyt tehtiin beyoncét ja draket ja kaikki meni, kuten pitikin. Älä jätä roikkuu ja Popkorni ovat roikkuneet (heh) Spotify-kärjessä vuorotellen läpi syksyn ja talven. JVG sai sen näyttämään siltä, että kaikki on puhtaasti heidän PME-levy-yhtiönsä masterplan. Todiste siitä, että myös suomalaisen popin valtavirrassa voi tehdä ihan mitä haluaa, kun vain uskaltaa, osaa ja tietää mitä tekee.

Samaan aikaan on kiistatonta, että JVG:kin haluaa näyttää. Mutta uskon ja toivon, että he tietävät, että räppikentällä kaikki on voitettu, mestaruusvyöt määritelty ja Cheekin excel ruksittu valmiiksi. Siksi on fiksumpaa huudella isommilleen musiikkibisneksen puolella. Siellä vallankumouksia on vielä tekemättä.

Jos JVG joskus sanoo pitävänsä tauon, haluan uskoa sen olevan pidempi kuin nykyiset puolitoistavuotiset, joita rummutetaan spektaakkeleina.

Stadikan voisi myydä tuosta vain, ehkä kaksikin, mutta ehkä sen peruskorjauksen valmistumista odotellessa JVG keksii jotain omaperäisempää.

Jos VilleGallesta on povattu Suomen Jay-Z:tä, supertähtimogulia ja mogulisupertähteä, se piste on joka päivä lähempänä. Oikeastaan jo aivan käsien ulottuvissa.

Niin on mikä tahansa muukin.