Whitney Houstonin traagisesti päättyneestä elämästä tehdään elokuva

Whitney Houstonista tehdään elämäkertaelokuva.

24.04.2020

Muusikoista ja yhtyeistä tehtyjen elämäkertaelokuvien suosio on viime aikoina ollut nousussa. Valkokankaalla on nähty esimerkiksi Elton Johnin, N.W.A:n ja Freddie Mercuryn mielenkiintoiset tarinat. Nyt luetteloon voidaan lisätä myös edesmennyt laulajalegenda Whitney Houston, jonka elämään perustuva filmatisointi on tietojen mukaan työn alla.
I Wanna Dance With Somebody -nimisen elokuvan ohjaa näillä näkymin kanadalainen Stella Meghie, jonka aikaisempiin töihin lukeutuu esimerkiksi elokuva The Photograph. Projektissa on myös mukana Bohemian Rhapsody -leffan parissa työskennellyt käsikirjoittaja Anthony McCarten. Elokuvan tuottajina toimii muun muassa Whitney Houstonille ensimmäisen levytyssopimuksen tehnyt Clive Davis sekä artistin pitkäaikainen manageri ja käly Pat Houston.

”Sain seurata Whitney Houstonin uraa ja sen ulkopuolista elämää hänen teini-iästä ennenaikaiseen kuolemaan saakka. Tiedän, että paljon on vielä kertomatta”, Davis kommentoi.

Whitney Houston menehtyi hukuttuaan yliannostuksen seurauksena kylpyammeeseen vuonna 2012. Musiikkimaailman kirkkaimpiin tähtiin lukeutuvasta artistista on sen jälkeen tehty epävirallinen elämäkertaelokuva vuonna 2015 sekä dokumentti vuonna 2018.

Aiemmin on uutisoitu, että myös neljä vuotta sitten menehtyneestä rockmuusikko David Bowiesta on valmisteilla elokuva. Kyseistä projektia kuitenkin varjostaa artistin perikunnan haluttomuus antaa elokuvantekijöille lupa tämän musiikin käyttämiseen. Samaa ongelmaa tuskin on Houstonista tehdyssä elokuvassa, sillä mukana elokuvanteossa Pat Houstonin lisäksi myös muita laulajan perikuntalaisia.

Lisää luettavaa