Wu-Tang Clan kehuu tekevänsä jotain ennennäkemätöntä – mutta matkii tietämättään suomalaista räppäriä

27.03.2014

Wu-Tang Clan julkaisee uutta albumiaan vain yhden kappaleen. Pöh, saman jutunhan teki Dxxxa D vuonna 2011.

Teksti: Anna-Maija Lippu / Saku Schildt

Legendaarinen hiphop-kollektiivi Wu-Tang Clan on työstänyt hiljaisuudessa salaista albumia viimeisen viiden vuoden ajan. Mieti kuitenkin kaksi kertaa, ennen kuin päätät hankkia tämän tuotoksen käsiisi.

Kaksiosaisen albumin nimi on The Wu – Once Upon a Time in Shaolin ja se sisältää huimat 31 kappaletta. Albumia painetaan kuitenkin tasan yksi kopio, ja kuin taidenäyttelyn tapaan sen voi kuunnella vain valikoiduissa tapahtumissa ja tiloissa.

Yhtye haluaa tempauksellaan liputtaa musiikin arvokkuuden puolesta.

”Olemme vuosia puolustaneet sitä, että musiikki on taidetta”, RZA, yksi kokoonpanon perustajista, kertoo Forbes-lehdelle.

”Silti se ei saa samanlaista kohtelua kuin taide suhteessa sen arvoon, varsinkin nykyään, kun musiikin arvoa on aliarvioitu ja vähennetty melkein siihen pisteeseen, että sitä pitäisi jakaa ilmaiseksi.”

Niinpä herrat ovat nähneet parhaaksi tehdä albumistaan eksklusiivisen keräilykappaleen. Teosta kierrätetään museoissa, gallerioissa ja festivaaleilla, joissa ihmiset pääsevät kuuntelemaan sitä 30-50 dollarin hintaan.

Asiakkaat joutuvat käymään läpi tiukat turvatarkastukset, jotta kukaan ei äänitä materiaalia salaa.

Kun levy on kiertänyt näissä tapahtumissa, se tulee myyntiin ja kuka tahansa voi ostaa sen – tai kuka tahansa, kellä on vähän ylimääräistä taskurahaa. Teoksen tarkkaa hintaa ei ole paljastettu, mutta miljoonissa se menee.

”Aiomme julkaista taideteoksen tavalla, jota ei olla modernin musiikin historiassa tehty”, RZA sanoo.

”Tämä on kuin omistaisi egyptiläisen kuninkaan valtikan.”

Paitsi että on tämä tehty aiemminkin: suomalainen Dxxxa D -räppäri julkaisi vuonna 2011 Uniikkikappale-albumin, jota niin ikään painettiin vain yksi kappale. Ja kas, myös Dxxxa D halusi nostaa tempauksellaan esille musiikin arvon.

”Kuvataiteessa yksittäisen taideteoksen arvon yhtenä määrittäjänä käytetään usein teoksen ainutkertaisuutta. Popmusiikissa taas teoksen markkina-arvo määrittyy myytyjen kopioiden määränä.
Mitä tapahtuu albumin arvolle, kun sitä ei ole ”saatavilla” kuin yksi kappale, eli käytännössä ei ollenkaan”, artisti pähkäili tuolloin Facebookissa.

Jos projekteja vertaa, molemmissa on puolensa. Wu-Tang kuljettaa levyään käsintehdyssä, koristeellisesti kaiverretussa hopearasiassa, jonka valmistamiseen meni kolme kuukautta. Dxxxa D puolestaan ilmoitti aikanaan, että hänen teoksensa ”sisältää muun muassa uudenlaisen matemaattisen kaavan, jolla voidaan laskea tulevat oikeat lottorivit 76–86 % todennäköisyydellä.”

Perinteisemmässä ja toivottavasti hieman edullisemmassa muodossa Wu-Tang Clanin musiikkia voi ostaa kesällä, kun yhtye julkaisee 20-vuotisjuhlalevynsä A Better Tomorrow.

Lisää luettavaa