Yhdeksän vuoden odotus ohi – suomalaisen indien veteraaniyhtye Mummypowder julkaisi uutta musiikkia

Mummypowder julkaisi piiiiiitkästä aikaa uuden kappaleen.

16.09.2020

Laulaja-lauluntekijä Janne Lehtisen luotsaama Mummypowder juhlistaa 25-vuotista taivaltaan julkaisemalla yhtyeen kulta-ajoista muistuttavan comeback-singlen Sara’s Song uuden All That Plazz -levy-yhtiön kautta perjantaina 18. syyskuuta.

Edellinen Mummypowder-kappale kuultiin vuonna 2011, kun yhtye julkaisi Centuries Later -albumin.

Mummypowder on julkaissut urallaan neljä albumia. Jo ennen ensimmäistä, vuonna 1999 ilmestynyttä The Heavyweight Champions -levyä yhtye esiintyi Yhdysvalloissa SXSW-festivaaleilla ja muun muassa legendaarisella CBGB’s-klubilla New Yorkissa. Tämän jälkeen yhtye on jukaissut albumit V. Strange (2003), Consternation! Uproar! (2004) sekä tähän asti viimeisin levy eli 2011 julkaistu Centuries Later.

Tiedote maalailee kappaleelle vertailukohdiksi Phoenixin, Tame Impalan, Father John Mistyn, The Strokesin, Mac Demarcon ja Coldplaynkin. Kovia bändejä ja esiintyjiä kaikki, mutta niin on uusi Mummypowder-kappalekin, joka on Rumban ennakkosoitossa aina perjantaihin saakka, jolloin kappale ilmestyy virallisesti eri suoratoistokanavilla.

Kuuntele biisi alta.

Lisää luettavaa