Yksi persoonallisimmista jenkkiräppäreistä julkaisi salaperäisin elkein ensimmäisen kappaleensa kolmeen vuoteen

Koomikkojen vetämästä podcastista Soundcloudiin – Danny Brown tekee hommat omalla tavallaan.

23.08.2022

Yhdysvaltalainen räppäri Danny Brown julkaisi kaksi päivää sitten ensimmäisen soolokappaleensa kolmeen vuoteen.

Vuonna 2019 rap-artistilta ilmestyi U Know What I’m Sayin? -niminen albumi, joka oli hänen viides levynsä. Tämän jälkeen Danny Brownin on viime vuonna kuultu vierailevan Brockhamptonin Buzzcut-kappaleessa, sekä The Alchemistin This Thing Of Ours 2 -ep:llä. Lisäksi Danny Brownilta kuultiin uutta artistin oman Bruiser Brigade -levymerkin kautta ilmestyneellä TV62 -kokoelmalevyllä, mutta noin muuten hän on viettänyt oman musiikkinsa julkaisemisen suhteen hiljaiseloa.

Melko hiljaisin elkein ilmestyi artistin tuoreinkin kappale, sillä sen julkaisusta ei tehty minkäänlaista numeroa. Ensinnäkin Danny Brown esitteli kappaleen maailmalle elokuun 17. päivä koomikkojen Tom Seguran ja Christina Pazsitzkyn vetämässä Your Mom’s House -podcastissa, jossa hän oli muusikkovieraana. Tämän jälkeen Winter-niminen kappale ilmestyi vaivihkaa Soundcloudiin, josta Danny Brown ovelasti vihjaisi Twitter-tilillään saatesanoin ”Tuotantokin on minun käsialaani”.

Viime vuodesta lähtien on ollut tiedossa, että Brownilla on suunnitteilla kuudes albumi, jonka nimi on Quaranta. Sitä odotellessa voit kuunnella Winter-kappaleen alta.

Lisää luettavaa