Lauluyhtye Rajaton yrittää jotain, mihin vain harvalla popmuusikolla on koskaan riittänyt kantti

Nyt on uskalias projekti.

03.06.2015

A cappella-lauluyhtye Rajaton on päättänyt suoritua melkoisesta urakasta, jonka lopputuloksena saattaa olla todella tyylikäs kunnianosoitus tai vaihtoehtoisesti sitten melkoinen pyhäinhäväistys.

Tänään ilmoille putkahtaneen tiedotteen mukaan Rajaton aikaa levyttää Sinfonia Lahden kanssa The Beatlesin ikonisen The Beatlesin Sgt. Pepper Lonely Hearts Club Band-albumin kokonaan alusta loppuun aina levyn avaavasta nimikkokappaleesta levyn päättävään A Day in the Lifeen. Aivan kun tämä ei riittäisi, niin yhtye aikaa levyttää samalle albumille oman versionsa myös Eleanor Rigbystä.

Sinfonia Lahden kapellimestarina toimii Jaakko Kuusisto, ja levy on ulkona 21. elokuuta. Levyn julkaisua juhlistetaan kolmella levynjulkkarikeikalla Lahdessa.

 

Lisää luettavaa