Anal Thunder – 4 AM Illusion

Napakkaa punkinräimintää kiltisti vittuilevalla asenteella.

Jo kohtalaisen kaiun kiljunkatkuisissa remellyspiireissä nimelleen kehitellyt lappeenrantalais-helsinkiläinen punk-retkue kuulostaa vahvasti otsikoltaan: hauskalta, äänekkäältä ja epähygieenisen pahanhajuiselta.

Tanakasti ja perin särmästi mätkitty, pop-sensibiliteetillä varustettu kohkaaminen bändiltä sujuu mainiosti. Eri asia on, kuinka paljon tätä taas levyltä jaksaa kuunnella, mutta ei Anal Thunder kaikkein onnettomimmassa tilanteessa ole. War on Alcohol esimerkiksi jumiutuu päähän, vaikka biisi raakutaan läpi melko karulla otteella – kuten kaikki muutkin.

Levyllä on sen verran nokkelaa ja ihan silkkaakin vittuilua niin verbaalisessa kuin musiikillisessa muodossa, että mielenkiinto pysyy yllä. Punk-jumppakappale Dance Motherfucker nousee ärsyttävästi haistattelevan aloituskappaleen kanssa esiin, muttei välttämättä positiivisessa mielessä. Myös Antero Mertarannan klassista vuoden –95 MM-lätkäselostusta kuullaan. Hieno homma.