”Myönnetään, tässä Band of Horsesille on helppoa olla ylikriittinen. Kun tietää, että yhtye on kykeneväinen sydäntäsärkevän The Funeralin kaltaisiin kappaleisiin, uudet hieman kalvakammat biisit tuntuvat todellisuutta tylsemmiltä”, kirjoitaa Auroora Vihervalli arviossaan.
Teksti: Auroora Vihervalli, kuva: Christopher Wilson
Band of Horses: Mirage Rock
Columbia
Taantumisen merkkejä.
Se tuntui mahdottomalta, mutta jotenkin Band of Horses pystyi siihen. Vuonna 2006 ilmestyneen mykistävän hienon Everything All the Time -debyytin jälkeen seattlelaiset eivät menettäneet tasoaan vaan onnistuivat luomaan jatkoksi kaksi kaunista levyä, Cease to Beginin (2007) ja Infinite Armsin (2010). Ne eivät ehkä olleet niin huikeita kuin debyytti, mutta No One’s Gonna Love Youn ja Factoryn kaltaiset kappaleet todistivat, että Band of Horses on vähintäänkin yhtä hyvä kuin usein vertailukohteeksi asetettu kilpakumppani My Morning Jacket.
On siis harmi huomata, että Band of Horsesin neljäs albumi Mirage Rock on suorastaan valju levy. Laulaja Ben Bridwell kuulostaa menevimmissäkin kappaleissa (Knock Knock ja Feud) oudon väkinäiseltä. Tuntuu, että bändin miehet ovat vaihtaneet tutut ruutupaidat verkkatakkeihin ja ajaneet metsäläispartansa pois. Ikään kuin olisivat vähän kyllästyneet. Ja se kuuluu.
Myönnetään, tässä Band of Horsesille on helppoa olla ylikriittinen. Kun tietää, että yhtye on kykeneväinen sydäntäsärkevän The Funeralin kaltaisiin kappaleisiin, uudet hieman kalvakammat biisit tuntuvat todellisuutta tylsemmiltä. Mirage Rock ei säväytä, vaikka uskon sen olevan erinomaista matkamusiikkia pitkillä kesäisillä automatkoilla. Jos näitä roadtrippejä ei ole suunnitelmissa, Band of Horses ei tarjoa tällä kertaa kovinkaan suurta elämystä.
Onneksi albumin lopetusraita Heartbreak 101 pysäyttää, se saa liioittelematta hengityksen salpautumaan. Bridwellin ääni on karhea ja teeskentelemätön. Kappale on riipaiseva erokertomus, joka kaikessa katkeruudessaan ampuu jopa hieman yli. Silti se on niin koruton, ettei sille voisi edes teinitytöt tirskua. ”I need a place to lay, so I rest beneath the bridge with the friends that I made”, Bridwall laulaa ja hetken kuluttua lisää: “Yeah, I’m over it.” Kun mukaan lisätään vielä viulut, kappale hipoo täydellisyyttä.
Heartbreak 101 ei yksin pelasta levyä, mutta se osoittaa, että Band of Horses pystyy hetkellisesti mykistämään samalla tavalla kuin vuonna 2006.
Arvio on julkaistu Rumbassa 9/12. Kuuntele levy Spotifyssa.