”Isän näköisen omakuvan pitääkin kuulostaa 1970-luvun faijarockilta” – arviossa Mac DeMarcon This Old Dog

This Old Dog on kuin Laurel Canyonin rauhaan vetäytyneen veteraanin tilinpäätös, jolla ”kaiken elänyt” lauluntekijä kuiskuttelee juttuja ikääntymisestään ja isäsuhteestaan, kirjoittaa Mikael Mattila.

Coley Brown
Mac DeMarco
This Old Dog
Captured Tracks
6,9

Lätsäpäinen hassuttelija muutti New Yorkista Los Angelesiin ja teki omien sanojensa mukaan harkituimman levynsä. Se on kuin Laurel Canyonin rauhaan vetäytyneen veteraanin tilinpäätös, jolla ”kaiken elänyt” lauluntekijä kuiskuttelee juttuja ikääntymisestään ja isäsuhteestaan.

Sattumoisin DeMarco tekee tämän 27-vuotiaana, rokkikuolemaiässä. Miten itsetietoista.

Kolmoslevy on edeltäjiään vakavampi, mutta suoruus ja melankolia ovat olleet läsnä ­Macin musiikissa aina. Nyt ne vain vievät etusijan pippelivitseiltä ja röökinpoltolta. Se kuuluu asiaan, koska This Old Dog on selkeä seuraus aiemmasta. Mac toteaa tämän jo avausraidalla My Old Man.

Raukea ja viimeistelty soundimaailma lienee luotu tohvelit jalassa silkkiaamutakkiin kääriytyneenä, ja kenties Viceroyn tuhkatkin varistetaan nykyään kristallikuppiin. Toki isän näköisen omakuvan pitääkin kuulostaa 1970-luvun faijarockilta. Liian paatoksellinen levy ei kuitenkaan ole, vaan läpi paistaa tuttu ja leppoisa, etuhammasraon kruunaama virne.